Esiintymään palanneen Rita Behmin käytös ihmetyttää - välttelikö toimittajia?

Rita Behm ei saapunut haastateltavaksi Elämä Lapselle -konsertin yhteydessä.
Tänään (6.9.) Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään Kummit ry:n vuotuinen Elämä Lapselle -konsertti, jonka avulla kerätään varoja Suomen lasten auttamiseksi.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Parhaillaan käynnissä olevassa konsertissa esiintyy lukuisia kotimaisia huippuartisteja kuten KUUMAA, Bess ja Elastinen sekä Sanni.
Ennen konserttia järjestettiin pienimuotoinen pressitilaisuus, jonne haastateltaviksi tai vähintään kuvattaviksi saapuivat kaikki konsertissa esiintyvät artistit. Laulaja Rita Behm kuitenkin loisti poissaolollaan.
Behm murtui kyyneliin paluukeikallaan
Syyksi Behmin poissaololle kerrottiin, ettei artisti päässyt paikalle.
Kauniiseen tummaan iltapukuun sonnustautunut Behm nousi lavalle puoli yhdeksän aikaan ja tulkitsi selvästi liikuttuneena herkän Sata vuotta -kappaleen.

Behm perui entisen kihlattunsa, kirjailija Miki Liukkosen heinäkuun alussa tapahtuneen yllättävän menehtymisen jälkeen keikkojaan. Behm palasi keikkalavoille elokuun alussa.