
Kupoli kärähti kuvauksissa! Rantabaari-sarjan Taneli Läykille kävi erikoinen kommellus kesken helteisen työpäivän
C Moren alkuperäissarjojen suosikiksi kasvanut Rantabaari saa syksyllä jälleen uuden tuotantokauden. Neljännellä kaudella mukaan astelee uusia hahmoja, jotka saapuvat sekoittamaan kiemuraisia suhdekuvioita.
Sarjaa kuvataan studiossa ja Helsingin Taivallahden merellisissä maisemissa koko kesän ajan. Seiska kävi jututtamassa sarjan tähtinäyttelijöitä kuvauspaikalla.
Ensimmäistä kertaa Rantabaarin työporukkaan hyppäävä Taneli Läykki, 29, on ihastuttanut yleisöä aiemmin muun muassa Hevisaurus- ja Haloo Helsinki -musikaaleissa sekä The Voice of Finland -ohjelmassa. Rantabaari on kuitenkin Tanelin ensimmäinen tv-draamatyö ja monilahjakas näyttelijä kertookin, että on ottanut uuden roolin innolla vastaan.
– Kesä on ollut aika ihana ja suurin osa siitä onkin kulunut täällä setissä. On ollut ihanaa päästä näin huikeaan työryhmään. Meillä on todella lämminhenkinen porukka sekä ammattitaitoiset kanssanäyttelijät ja työryhmä ympärillä, niin on todella nautinnollista tehdä työtä heidän kanssaan.
Kommelluksia myös ensikertalaisen kuvauksissa on sattunut. Vaatteet päällä on päädytty pulikoimaan, mutta Taneli tunnustaa, että se tapahtui suunnitellusti.
– Olen vaatteet päällä joutunut mereen, mutta se ei ollut vahinko.
Suosikkisarjan kuvaukset alkoivat kesäkuussa lämpöaallon vyöryessä Suomeen. Porottava helle toi omanlaisensa haasteet kuvauspäiviin.
– Ensimmäisellä kuvausviikolla ei oikein tajuttu, että on näin kuumat kelit. Viikonloppuna olin kotona suihkussa, kun tajusin, että nyt sattuu jonkin verran kuuppaan. Itselläni ei ollut hattua päässä koko kuvausviikolla, joten minulla paloi oikein näppärästi koko päälaki, Taneli kertoo.
Sattumusten summa ei suinkaan jäänyt vain palaneen kupolin kirvelyyn, vaan kuten auringonpolttamissa palovammoissa yleensäkin, iho hoidatti itse itsensä kuntoon. Myös hiuskuontalon alta.
– Se sieltä rupesi sitten pikkuhiljaa tulemaan irti seuraavalla viikolla. Se oli aika miellyttävä kokemus, musikaalinen näyttelijä naureskelee.
– Onneksi se ei ollut ihan räikeän punainen, vaan meni läpi sellaisena luonnollisena punoituksena.
Tanelilla on kuitenkin varasuunnitelma ja ratkaisu tulevaisuuden varalle, ettei sama pääse enää toistumaan.
– Täytyy käydä ostamassa sellaista suihkutettavaa aurinkosuojaa hiuksille, jotta tästä eteenpäin, kun on ulkona kuvauksia, niin pystyn suojautumaan silloinkin.