Kreisibailausta ja kymppitonnin ostokset! Nylon Beatin Erin esitteli Jonnalle toisen kotimaansa – kuvat suosionsa huipulla olleen tyttöduon shoppailumatkalta!

Nylon Beat
Mainos
Mainos päättyy

Seiska oli mukana, kun Nylon Beatin Erin Anttila ja Jonna Kosonen (nyk. Geagea) suuntasivat kesken vuoden 2000 keikkakiireidensä viikonloppumatkalle Dubliniin.

Kohdetta ei valittu sattumalta, sillä Erinillä on taskussaan Irlannin passi.

– Irlantilaisäitini Christine tapasi isäni Pertin yli 40 vuotta sitten, kun tämä opiskeli Englannissa. He saivat ensimmäisen lapsensa, kun äitini oli 18. Minä olen neljästä lapsesta nuorin, Erin kertoi tuolloin.

Erin ja Jonna pukeutuivat kuvauksia varten irlantilaisiksi linnanneidoiksi 1600-luvun tapaan.
Erin ja Jonna pukeutuivat kuvauksia varten irlantilaisiksi linnanneidoiksi 1600-luvun tapaan.

Jonna Geagea rehellisenä Nylon Beatin lopusta – luksusloma muuttui riitelyksi: Erin itki yläkerrassa, minä alakerrassa!

Mainos
Mainos päättyy

Perhe muutti Irlantiin Erinin ollessa kolmevuotias, mutta kolmen vuoden päästä Erinin isän työ toi heidät takaisin Suomeen.

Jutunteon aikaan 22-vuotias Erin kertoi Seiskalle tutkineensa irlantilaisia sukujuuriaan.

– Äiti ja isä omistavat yhä Wicklowin alueelta talon, jonne he suunnittelevat muuttavansa eläkepäivikseen.

Erin kertoi haastattelussa kuuluvansa katoliseen kirkkoon. Hän harmitteli uskonnon tiukkaa roolia toisessa kotimaassaan esimerkiksi abortin osalta.

Kolme vuotta näiden kuvien jälkeen Nylon Beatia ei enää ollut. Vuonna 2003 lopettanut Bändi palasi lavoille näyttäytymään vielä uudelleen 2007 ja 2018.
Kolme vuotta näiden kuvien jälkeen Nylon Beatia ei enää ollut. Vuonna 2003 lopettanut Bändi palasi lavoille näyttäytymään vielä uudelleen 2007 ja 2018.

– Itse hyväksyn perustellun abortin, vaikka itse en sitä tekisikään.

Nylon Beatin Jonna yhtyeen paluukeikoista: rahaa tuli mukavasti – ”Laitoimme keikkoihin aika paljon rahaa!”

Mainos
Mainos päättyy

Suursuosiota Suomessa jutun teon aikaan nauttineen Nylon Beatin tähdet iloitsivat saadessaan kulkea Dublinin kaduilla tuiki tuntemattomina.

Jonna ja Erin vannoivat Irlannin baareissa Smirnoff Ice -alkoholijuomien nimeen.
Jonna ja Erin vannoivat Irlannin baareissa Smirnoff Ice -alkoholijuomien nimeen.

Duo bailasi Temple Bar -kaupunginosan baareissa pitkän kaavan mukaan. Jonna ja Erin herättivät kuitenkin huomiota kauneudellaan myös paikallisissa miehissä.

– Nämä tyypit eivät herätä meissä mitään intohimoja. Omat kullat Suomessa ovat miljoona kertaa ihanampia, kaksikko julisti Seiskalle.

60 vuotta täyttävä musiikkiguru Risto Asikainen heitti Nylon Beatin ulos studiosta – ”Hihitellään ja sekoillaan!”

Shoppailureissun antia olivat korut, esiintymisvaatteet ja tuliaiset poikaystäville ja perheille.
Shoppailureissun antia olivat korut, esiintymisvaatteet ja tuliaiset poikaystäville ja perheille.

Jonna ja Erin tunnustautuivat shoppailufriikeiksi, ja kaikki ylimääräinen aika matkalla kuluikin ostoksilla.

Mainos
Mainos päättyy

Loppulasku neljän päivän ostoshuumasta oli 10 000 markkaa eli nykyrahassa yli 2 000 euroa. Kolme platinalevyä tehneellä ja keikalta toiselle juosseella duolla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia kuitata rouheaa shoppailulaskua.

– Taidamme tulla kesällä tänne uudestaan, on täällä sen verran kosteaa joka suhteessa, tytöt uhosivat naureskellen matkan päätteeksi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan