Koulujen aloitus muistuttaa Varpu Hintsasta vaikeasta ajasta: "Silloin tiedettiin, ettei toivoa paranemisesta enää ollut"

Koulujen aloitus muistuttaa Varpu Hintsasta vaikeasta ajasta: 'Silloin tiedettiin, ettei toivoa paranemisesta enää ollut'

Varpu muistelee edesmennyttä tytärtään.

Mainos
Mainos päättyy

Varpu Hintsanen menetti kahdeksanvuotiaan Senja-tyttärensä syövän uuvuttamana vuonna 2019. Senja sairasti kolmen vuoden ajan.

Varpu Hintsanen muistelee kuolleen Senja-tyttärensä hautajaisia: "Uskalsin rikkoa perinteitä"

Eilinen koulujen aloitus herkisti Varpun muistelemaan vaikeita aikoja. 

- Tänään monet pienet ja vähän suuremmatkin ovat aloittaneet koulutiensä. Itselleni tämä koulujen aloituspäivä kuuluu niihin vuosittain toistuviin vaikeisiin päiviin joulun ja muiden juhlapäivien ohella, Varpu kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Varpu kertoo Senjan aloittaneen koulun viisi vuotta sitten. Senja-tytär oli odottanut koulun alkua innoissaan, ja halusi päästä elämään normaalin lapsen arkea. Syöpähoitojen vuoksi Senjalla oli jäänyt päiväkodin viimeinen vuosi ja esikoulu kokonaan kokematta.

- Pitkät syöpähoidot oli heinäkuussa saatu päätökseen ja kaiken piti olla hyvin. Juhlittiin hoitojen päättymistä ja haaveiltiin tulevasta, tavallisesta arjesta. Ihan ne tavalliset arkiset asiat tuntuivat kahden vuoden syöpähoitojen jälkeen suorastaan luxukselta, Varpu avautuu.

Lapsensa menettäneeltä Varpu Hintsaselta koskettava avautuminen: "Kirjoitan kuolemasta vaikka jonkun juhannus menisi pilalle"

Vain ensimmäisen koulupäivän jälkeen Senjan vointi huononi.

- Ensimmäisen koulupäivän jälkeen lapsen kivut yltyivät pisteeseen, jolloin oli lähdettävä osastolle. Jälkeenpäin tajusin, että kipuja varmasti oli ollut, mutta hän piti ne visusti salassa, koska halu päästä aloittamaan koulu, voitti kivut. Hän ehti käydä koulussa yhden päivän, kun osastotutkimukset alkoivat ja elämä muuttui jälleen kerran. Muuttui hirveimmällä mahdollisella tavalla. Silloin tiedettiin, ettei toivoa paranemisesta enää ollut, Varpu kertoo.

Varpu kertoo koulujen aloituspäivän muistuttavan elämän ennakoimattomuudesta. Senjan saaman lohduttoman diagnoosin jälkeen perheellä tuli kiire toteuttaa kaikki Senja-tyttären haaveet, ja kokea yhdessä mahdollisimman paljon.

Mainos
Mainos päättyy

Lopuksi Varpu antaa seuraajilleen tärkeän muistutuksen.

- Elämä on aina nyt. Nyt, juuri kun luet tätä. Ei huomenna, ensi viikolla, ensi kesälomalla tai eläkkeellä. Se on nyt.  Älä lapsi huoli siitä, opitko kaiken opetussuunnitelman mukaisesti. Älä abiturientti stressaannu hengiltä tulevien ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Et elä ainoastaan niitä varten. Tärkeintä, että muistat ylipäätään elää.

Tyttären kuolemasta neljä vuotta – Varpu Hintsaselta sydäntäsärkevä päivitys

- Huh, itku tuli. Iso halaus ja todellakin, elämä on nyt, Rita Niemi-Manninen kommentoi liikuttuneesti.

Varpu on naimisissa muusikko Sami Hintsasen kanssa. Senja-tyttären isä on muusikko Janne Raappana.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan