
Koomikkolegenda ylistää Jope Ruonansuun neroutta – lataa tiskiin kovan vertauksen: ”Lähestyi jo Vesku Loiria”
Mänttäläislähtöinen Klaus Thomasson, 70, lukeutuu maamme tunnetuimpiin imitaattoreihin. Myös näyttelijänä ja juontajana kunnostautunut ”Klasu” nauratti kansalaisia vedet silmissä jo 1970- ja 80-luvun lukuisissa viihdeohjelmissa.
Taitavista imitaatioistaan ja laajasta hahmorepertuaaristaan tunnettu herra Thomasson on sementoinut asemansa kotimaisten imitaattorilegendojen joukossa. Silti hänenkin leukansa loksahti kuultuaan ensi kertaa nuorta kemiläistä Jope Ruonansuuta.
Tuoreessa, 10. helmikuuta elokuvateattereihin ilmestyneessä dokumenttielokuvassa Jope ite myös Klaus Thomasson päästetään ääneen. Kokenut konkari ylistää dokumenttielokuvassa Jopen neroutta ja myöntää Jopen olleen häntäkin parempi.
– Kyllä, pakko se oli myöntää. Jope oli luonnonlahjakkuus. Hän oli koominen tekemättä mitään. Siinä oli mies, joka ymmärsi ottaa tilanteen haltuun missä tahansa, Klaus hehkuttaa Seiskalle Jope ite -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

Jope Ruonansuu teki mittavan, vuosikymmeniä kestäneen uran. Klausin mielestä kemiläislähtöinen kansannaurattaja parani kuin viini vanhetessaan.
– Jope paransi loppua kohden. Hän lähestyi jo Vesku Loiria ilmiömäisellä tavalla suorituksissaan.

– Jope osasi olla Timo Soinin näköinen, Alfred Hitchcockin näköinen ja kuin ilmetty Boris Jeltsin. Hän teki sen imitaationsa vieläpä eri tavalla kuin Jukka Puotila, eli ihan koko kropallaan.
Läheisesti Jopen tuntenut Mato Valtonen puhuu ja luennoi ammatikseen.

– Meillä on myös sellainen bändi kuin Mato Valtonen ja Jope Marjaranta Band. Se on sellainen viisihenkinen orkesteri, veivaamme historiallisia biisejä nostalgiamielessä. Se toimii tosi hyvin, Sleepparit-legenda tuumii.

Outi Alanen ehti työskennellä Jopen kanssa yhden viihdeohjelman verran.

– Teimme vuonna 1994 Jopen ja Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa Herra 47 -nimisen ohjelman. Ehdimme tehdä vain kahdeksan jaksoa. Alussa itkettiin, lopussa naurettiin. Juuri kun yhteispelimme alkoi sujua, ohjelma piti lopettaa.
Pertti ”Nipa” Neumann viettää Dingon 40-vuotisjuhlavuotta.

– Hengissä ollaan! On hienoa, että vielä ollaan liikenteessä ja vieläpä edelleen inspiroituneena uuden musiikin suhteen. Elokuvastakin on taas ollut puhetta, mutta siitä lisää myöhemmin.
40-vuotista taiteilijauraansa juhlistava Mari Rantasila valmistautuu juhlakonsertteihinsa.
– Esiinnyn helmikuussa Tampere-talolla ja maaliskuussa Tapiola-salissa. Odottelen myös tuotantopäätöstä yhdestä elokuvasta. Se määrittää paljon tulevaa kesää, mutta vähän pitää ehkä lomaillakin.
Juhlatuulella ollut Ilari Johansson arvostaa Jopen korkealle.
– Lähestyimme komediaa vähän eri kulmasta, mutta olisi ollut mielenkiintoista tutustua häneen. Jope oli todella taitava imitaatiossa, Ilari ylisti.