Kohusaarnaaja Pirkko Jalovaara hämmensi luostarissa: sai aikoinaan porttikiellon, nyt liittyi Valamossa kirkon jäseneksi – kuvat!

Valamon luostarin turistit ällistyivät toissa viikon sunnuntaiaamuna (16.9.), kun luostarin kirkkoon saapui luterilainen kohusaarnaaja Pirkko Jalovaara, joka sai äskettäin ehdollisen vankeusrangaistuksen rahankeräysrikoksesta.
Rahankeräysrikoksesta tuomittu kohusaarnaaja Pirkko Jalovaara vaihtoi nimeä ja uskontoa!
Saarnatilaisuuksissaan ihmisiä pelkällä sanan voimalla kaatanut Jalovaara liitettiin paikallaolijoiden yllätykseksi ortodoksikirkon jäseneksi. Liittyminen tapahtui näyttävin menoin kaikille avoimessa jumalanpalveluksessa.
– Jossain vaiheessa jumalanpalvelusta pappi totesi, että nyt toimitetaan sitten yhden henkilön kirkkoon liittäminen, jolloin Jalovaara siirtyi kirkon eteen. Pappi kysyi kaikkien kuullen, tahtooko Pirkko liittyä ortodoksikirkon jäseneksi.

– Pirkko vastasi myöntävästi ja lausui sitten kantavalla äänellään pitkän rukouksen, Valamossa vieraillut ja tilannetta hätkähtänyt turisti kertoo.
Jalovaara oli pukeutunut kokomustiin. Ihmiset kiinnittivät myös huomiota paikalla olleisiin Jalovaaran lukuisiin ystäviin, jotka kuvasivat innokkaasti tapahtumia kameroilla ja kännyköillä.
Jumalanpalveluksessa muistettiin Jalovaaraa monella tavalla, muun muassa luostarin munkkipappi piti puheen häneen liittyen.
– Pappi totesi Jalovaaran tehneen pitkän uran evankelis-luterilaisen kirkon piirissä ja kierrelleen ympäri maailmaa mutta löytäneen viimein kotiin ja toivotti hänet sydämellisesti tervetulleeksi. Sen jälkeen Jalovaaralle vielä laulettiin virsi.

Pappi paljasti puheessaan myös todellisen yllätysuutisen. Hän kertoi, että Pirkko on vaihtanut nimensä.

– Jatkossa Pirkon uusi etunimi onkin Maria, Seiskalle kerrotaan.
Hovioikeus lievensi Pirkko Jalovaaran rahankeräysrikostuomiota: väärinkäytti lähes 400 000 euroa!
Aina eivät Jalovaaran ja Valamon luostarin välit ole olleet näin lämpimät. Jalovaara kertoi vuonna 2011 Kotimaa-lehdelle, että hän oli saanut Valamon luostariin seitsemän vuoden porttikiellon, koska oli arvostellut kovin sanoin Suomen ortodoksikirkon arkkipiispaa luostariin liittyen.
Porttikielto loppui mitä kauneimmalla tavalla, kun Jalovaara sai liittyä juuri Valamossa ortodoksikirkon jäseneksi.
– Kaikesta näkyi, että hän oli hyvin tervetullut vieras. Hän poistui kirkosta juhlasaattueessa pappien ja munkkien perässä. Käsipuolessaan hänellä oli kaksi nunnaa, jotka olivat ilmeisesti läheisestä Lintulan luostarista, Seiskalle kerrotaan.