Kohupankkiiri Björn ”Nalle” Wahlroos muistelee Seiskalle rikastumistaan: Silloin oli lopultakin syytä myöntää, että olin varakas

Sampo-konsernin ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos, 69, muisteli Seiskalle rikastumistaan Barrikadeilta pankkimaailmaan -muistelmien ensimmäisen osan julkistamistilaisuudessa.
– Tienasin ensimmäisen miljoona markkaani Mandatumin transaktiossa (kaupassa) marraskuussa 1992.
– Ansaitsimme yhteensä muistaakseni vajaan viiden miljoonan markan palkkion, ja koska omistin investointipankista tuolloin 30 prosenttia, niin silloin tienasin ensimmäisen miljoonani.

Hävyttömän hintavassa puvussaan menneitä muisteleva Nalle ei tuolloin edes mieltänyt itseään varakkaaksi, vaikka oli jo ansainnut ensimmäisen miljoonansa.
– Vasta kun ostimme Yhdyspankin ulos ja omistin Mandatumista hetken enemmistön, alkoi ensi kertaa tuntua, että joo, tässä alkaa olla ihan varteenotettava pesämuna.
Tunne vain voimistui 1998, kun Mandatum ja pörssiyhtiö Interbank fuusioituivat. Tuolloin uuden pörssiyhtiön arvo nousi kohisten, ja Nallesta tuli yksi Suomen rikkaimmista henkilöistä.
Aikaa ensimiljoonasta oli kulunut vain kuusi vuotta.
– Silloin minun oli lopultakin syytä myöntää, että olin varakas. Mutta mitään yksittäistä hemmotteluhetkeä ei ole ollut.