Keikat koko vuodelta peruneelta Nelli Matulalta mysteeripäivitys tulevasta: "Aika jännä..."

Yllättäen kaikki vuoden keikkansa perunut laulaja Nelli Matula, 27, ja hänen huhuttu kumppaninsa Elias Kaskinen, 30, ovat päivittäneen tunnelmiaan Papu-koiran tulevasta seikkailusta.
Nelli Matula ilmoitti taannoin peruvansa kaikki vuoden keikat oman terveytensä takia.
Nelli ja Elias Kaskisen pitkäaikaisesta suhteesta on huhuttu jo vuosia, mutta kaksikko on halunnut pitää suhteensa poissa julkisuudesta. Somepäivitysten mukaan kaksikko on kuitenkin reissannut yhdessä ulkomailla vuosien aikana.
Viva amore! Elias Kaskinen ja Nelli Matula lomailevat yhdessä Italiassa
Kaksikon elämässä seikkailee myös Papu-koira, joka on tuottanut iloa molemmille jo pari vuotta. Nyt Nelli ja Elias ovat valmistamassa 3 vuotta ensi kesänä täyttävää Papua ensimmäiselle lentomatkalle.
- Papu pääsee ensi viikolla ekaa kertaa lentokoneeseen, joten harjoitellaa kantokopassa olemista, Elias päivitti keskiviikkona (19.4.) Instagramin tarinoihinsa.
Kuvassa näkyy Eliaksen työpöytä, jossa tietokoneen vieressä on myös pieni koira kantokopassa.
Nellin keskiviikkoon kuului itsestään huolehtimista, muun muassa laboratoriossa käymistä ja kasvohoitoa. Nelli myös ulkoili Papun kanssa ja esitteli Instagramin tarinoissaan lemmikkieläinpassia.
- Pian on myös tulossa yks aika jännä self care homma meille molemmille, Nelli paljasti mysteerimatkasta ja lisäsi:
- Meillä tytöillä on pian edessä aikamoinen seikkailu.
Päivityksistä ei käy ilmi, lähteekö myös Elias matkalle.
Nelli Matula liekeissä! Kuuma kuva sai välittömän reaktion Elias Kaskiselta