Karmiva otos! Martina Aitolehti ja Hannu Pikkarainen verisinä yhteiskuvassa: ”Bonnie ja Clyde”

Seiska on seurannut viime kuukausina tiivisti kohukaunotar Martina Aitolehden, 39, ja ex-kiekkoilija Hannu Pikkaraisen, 38, välillä tapahtuneita käänteitä. Naistenlehtien kansia myöten suhdettaan hehkuttaneen kaksikon yhteinen tarina kääntyi syöksylaskuun, kun Seiska uutisoi elokuussa Hannun saamasta raiskaussyytteestä.
Kaksikko on sittemmin viettänyt taas aikaa yhdessä ja jakaneet myös sosiaalisessa mediassa otoksia yhteisistä hetkistään. He olivat muun muassa taannoin ulkomailla sekä viettivät avoimesti yhdessä Hannun syntymäpäiviä muutama viikko sitten. Seiskakin uutisoi tuolloin Martinan Hannulle hankkimasta arvokkaasta lahjasta.
Tänään sunnuntaina (30.10.) Martina julkaisi kuvaparin, jossa he ovat pukeutuneet Hannun kanssa Bonnie ja Clyde -henkisiin halloween-asuihin. Bonnie ja Clyde oli kuuluisuuteen noussut pariskunta, joka teki karmivan rikossarjan Yhdysvalloissa 1930-luvulla. Teeman mukaisesti Martinalla ja Hannulla on kuvissaan rekvisiittana leikkiaseet sekä tekoverta.
- Bonnie ja Clyde, kuvatekstissä lukee sydämen kera.
Lopusta kuvatekstistä selviää, että hurjiin asuihin pukeutunut on/off pariskunta vieraili eilen ystäviensä halloween-juhlissa. Moni seuraaja on jo ehtinyt kommentoimaan tuorehkoa kuvaa.

- Hyvältä näytätte, eräs seuraaja toteaa.
- Ihana kuva, ihana pari. Itse meikattu, luulen, toinen seuraaja arvelee.
Törkyparkkeeraus! Hannu Pikkarainen kurvaili Martina Aitolehden Mersulla – kuva!