Kappas! Chistoffer Strandberg julkaisi alastonkuvan New Yorkista: "Nakkipatsas"

C Strandberg
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi aiemmin näyttelijän ja juontajan Christoffer Strandbergin lomailusta Yhdysvaltain New Yorkissa.

Matkustelu avartaa Christoffer Strandbergin mieltä: "Se vasta on elämän koulua"

Nyttemmin Suomeen palannut Christoffer matkaili yksin. Hän kertoi aiemmin sosiaalisessa mediassa yksin matkustamisen olleen avartavaa. Lisäksi toistamiseen suurkaupungissa vieraillut näyttelijä vaikuttui entistä enemmän New Yorkista.

- Sanotaan että nälkä kasvaa syödessä. Se on varsinkin totta, kun saa palan isoa omenaa, Christoffer sanaili aiemmin.

Mainos
Mainos päättyy

Christoffer Strandberg lähti ulkomaille – Roope Salminen ojentaa: "Näin managerin ominaisuudessa mun täytyy sanoa..."

Eilen lauantaina (24.9.) hän julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa näkyy ikkunan läpi huikea kaupunkimaisema. Ikkunan tällä puolen kuvassa on kuitenkin alaston Christoffer, joka kirjoittaa kuvatekstissä niin kuvan sisällöstä kuin matkalta saamastaan henkisestä pääomasta.

- Viimeisen New Yorkin illan kunniaksi tein tällaisen taideteoksen hotellin ikkunaan nimeltä Statue of Nudity, eli Nakkipatsas. Ja kyllä, olen alasti ellei verhoa lasketa ja kyllä, löytyy myös verhottomia kuvia. Jos oikein tarkkaan katsotte oikeaan alakulmaan näette, että seinämainoksen nainen alkoi jo vaivaantua ja katsoo pois päin. Sorry dear, Christoffer lohkaisee.

- Sain täällä juuri mitä hain, inspiraatiota, oivalluksia, kontakteja ja vahvistuksen sille, että unelmia kohti pitää mennä amerikkalaisen hullulla itsevarmuudella. Nyt kotiin, minulla on siellä töitä tehtävänä, hän päättää vapaasti suomennettuna.

Christoffer Strandberg sairastui lomallaan: ”En ole ehtinyt lepäämään”

Monet ovat kommentoineet haltioituneina media-alan moniottelijan päivitystä.

Mainos
Mainos päättyy


- No huhhuh. Mummiakin jo huimaa, eräs kirjoittaa liekki- ja sydänemojein höystettynä.

Christofferin kollega Pilvi Hämäläinen on myös kommentoinut päivitystä. Hän kommentoi kaikkea päivityksen sisältöä kolmella liekkiemojilla.

Oho, mikä lomatyyli! Christoffer Strandberg ja Pilvi Hämäläinen viilettivät Espanjan yössä - kuva

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kappas! Chistoffer Strandberg julkaisi alastonkuvan New Yorkista: "Nakkipatsas"