Shokkikuvat julki! Telkien takana lusivaa Sean "Diddy" Combsia ei enää tunnista

Sean Combs tuomittiin lokakuun alussa neljäksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.
Mainos
Mainos päättyy

Räppäri Sean "Diddy" Combs, 56, tuomittiin lokakuun alussa neljäksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Hänet määrättiin myös maksamaan 500 000 dollaria sakkoa sekä osallistumaan hoito‑ ja kuntoutusohjelmiin mielenterveys‑ ja päihdeongelmiensa vuoksi. Diddyä syytettiin esimerkiksi ihmiskaupasta ja kiristyksestä, mutta lopulta hänet tuomittiin syylliseksi prostituutioon liittyvistä syytekohdista.

Nyt parisen kuukautta New Jerseyssä sijaitsevan Fort Dixin vankilan telkien takana lymyilevästä rötösräppäristä on vuotanut materiaalia julkisuuteen.

Sean Combs tuomittiin 50 kuukaudeksi vankeuteen.
Sean Combs tuomittiin 50 kuukaudeksi vankeuteen.

Harmaahapsi

Yhdysvaltalaismedia TMZ julkaisi salaa kuvattuja videopätkiä, joissa Combs näkyy työskentelemässä kaltereiden takana. Videoilla musiikkimoguli päättää työpäiväänsä Fort Dixin kappelissa sijaitsevassa kirjastossa. 

Räppäri toimiikin nykyään eräänlaisena kirjastonhoitajana. Videolla näkyy, kuinka Combs auttaa jakamaan elokuvia ja uskonnollista materiaalia vangeille. 

Vankilassa Diddy ei enää voi kulkea ökyrikkaan kohuräppärin vermeissä.
Vankilassa Diddy ei enää voi kulkea ökyrikkaan kohuräppärin vermeissä.

Miehen ulkonäkö on muuttunut rajusti, ja hän vaikuttaa kotiutuneen hyvin. Eräällä videolla näkyy, miten harmaahapsinen Diddy pysähtyy jutustelemaan hyväntuulisen oloisena kanssavankiensa kanssa keskelle askeettista käytävää.

Mainos
Mainos päättyy

Räppärin vankeudesta on ehtinyt jo nousta ilmoille runsaasti huhuja. TMZ esimerkiksi väitti aiemmin hänen jääneen kiinni vanginvartijoille humaltuneena, mutta tämän X-tiliä ylläpitävät läheiset kiistivät huhut.

TMZ:n haltuunsa saamalta videolta voi huomata, että Combs vaikuttaa kotiutuneen vankilaan hyvin.
TMZ:n haltuunsa saamalta videolta voi huomata, että Combs vaikuttaa kotiutuneen vankilaan hyvin.
Diddy on harmaantunut niin, ettei häntä ole enää tunnistaa.
Diddy on harmaantunut niin, ettei häntä ole enää tunnistaa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan