Jope Ruonansuun Mari-leski rakkaansa viimeisestä yöstä: Kuuntelimme enkelilauluja

Mari Ruonansuu, 47, istuskelee Heinolassa Kumpeli-kylpylän laiturilla ja katselee lähes tyynelle järvelle. On kulunut kaksi vuotta ja kolme kuukautta siitä, kun hänen rakas aviomiehensä Jope Ruonansuu menehtyi 56-vuotiaana taistelussa ruokatorven syöpää vastaan.
– Suru tulee päivittäin aaltoliikkeinä. Välillä on hyviä hetkiä, ja sitten taas kyyneleistä ei meinaa tulla loppua, Mari sanoo hiljaa.
Siirrymme viileästä ulkoilmasta sisälle takan äärelle, johon on juuri sytytetty tuli.
– Olimme toistemme enkelit. Jope ei kuitenkaan ole kuollut niin kauan, kuin muistelemme häntä ja kuuntelemme hänen musiikkiaan.
”Tunnen Jopen yhä vierelläni” – Mari Ruonansuun koskettava surutilitys

Jope ja Mari kihlautuivat 2008, ja parille syntyi poika Jose vuonna 2010. Seuraavana vuonna asteltiin vihille. Pienimuotoiset häät vietettiin yhteisessä Heinolan-kodissa. Vuonna 2016 syntyi Minni-tytär. Lisäksi Jopella ja Marilla on molemmilla aikaisemmista suhteistaan nyt jo aikuiset tyttäret.
Ensimmäinen dramaattinen käänne Jopen terveydentilassa tapahtui vuonna 2015, kun kansansuosikki meni mahalaukun pienennysleikkaukseen.
– Minä yritin toppuutella ja anelin, että älä mene. Jopen päätä ei kuitenkaan saanut käännettyä, kun hän jotain päätti. Minulla oli aistimus, että jotain ikävää tapahtuu.

Jope Ruonansuun Mari-leski muistelee ensikohtaamista: Rakkaus pölähti saunasta
Marin pelko osoittautui todelliseksi. Jopen leikkaus epäonnistui, ja hänelle tuli tulehduksia, joita jouduttiin hoitamaan kuukausien ajan antibiooteilla.

– Toipuminen oli vaikeaa, ja Jopen paino tippui 40 kiloa. Hieman myöhemmin hän laihtui vielä 10 kiloa lisää. Kyllähän se enteili hyvinkin pahaa. Pidimme kuitenkin yllä positiivista mielentilaa, että kaikki aina järjestyy.
Rankat kokemukset yhdistivät Jope ja Mari Ruonansuuta: ”Ovat erittäin kipeitä muistoja”
Kolme vuotta myöhemmin 2018 Jopella diagnosoitiin ruokatorven syöpä.
– Lääkärien mukaan laihdutusleikkauksella ei ollut tekemistä syövän kanssa. Minä olen yhä eri mieltä, sillä ruokatorveakin operoitiin jo laihdutusleikkauksen aikana.
Samana vuonna Jope leikattiin, ja hän sai terveen paperit.
– Lähdimme käsi kädessä syöpäosastolta ja iloitsimme, että tästäkin selvittiin.

Seuraavana syksynä perhe oli varannut perinteisen Kanarian-matkan. Se kuitenkin peruuntui, kun kontrollitutkimuksissa käynyt Jope soitti Marille itkuisen puhelun.
– Hän sai sanottua, että syöpä on uusiutunut.

Alkuvuonna 2020 Jopen kunto alkoi heikentyä nopeasti. Pientä helpotusta saatiin yksityisellä puolella tehdyistä sytostaattihoidoista. Kevään tullessa Jope sai vatsakouristuksia ja tukkeutuneet sappitiehyet leikattiin.
Mari kaivaa laukustaan esiin valokuvan, jonka Minni-tytär piirsi isälleen toukokuussa 2020.
– Hän antoi sen Jopelle ja sanoi: ”Isi, tässä on sinulle suojelusenkeli.”
Mari ei vieläkään halunnut uskoa pahimpaan, vaikka erikoislääkäri ehdotti aloittamaan saattohoidon. Jope pääsi kuitenkin vielä kotihoitoon.

– Emme puhuneet kuolemasta, vaikka loppuaika oli todella rankkaa. Emme piilotelleet sairautta lapsiltamme. He oppivat käsittelemään sitä ja lohduttivat minuakin vaikeimmilla hetkillä.
Lopulta tuli hetki, jolloin koti oli jätettävä viimeisen kerran.
– Talutin Jopea kotona vessaan, kun yhtäkkiä hänen jalkansa pettivät alta. Siinä vaiheessa hän totesi, että ”Mari, nyt minun on mentävä sairaalaan”.
Viimeiset elinpäivänsä Jope vietti sairaalassa.

– Vein sinne hänen lempiruokaansa lohikeittoa ja kahvia. Ei hän juurikaan pystynyt niistä nauttimaan. Näin hänen silmistään kuitenkin kiitollisuuden.
Viimeisen yön Mari vietti sairaalassa rakkaan aviomiehensä vierellä.
– Kuuntelimme yhdessä meille tärkeitä lauluja, kuten Jopen minulle tekemiä Kesäyön enkeli ja Enkeleitä toisillemme. Juttelin hänelle kaikenlaisia asioita, kiittelin yhteisestä elämästä ja kerroin rakastavani ikuisesti. Jope ei enää puhunut, mutta tiedän, että hän kuuli kaiken.
– Pidin häntä kädestä kiinni loppuun asti. Lähdön ajan tultua huoneeseen laskeutui lämpö ja rauhallisuus, kaikki oli nyt sanottu.
Timo Koivusalo muistelee lämmöllä Jope Ruonansuuta: Tästä syystä Jope oli Suomen ykköskoomikko!
Jope Ruonansuu jätti maanpäällisen elämän 18.7.2020. Hänet siunattiin haudan lepoon synnyinpaikkakunnalleen Kemiin.
Mari Ruonansuu asuu lastensa kanssa edelleen Heinolan-kodissa ja opiskelee klassista laulua.
– Arjen pyörittäminen ja opiskelun yhdistäminen tuo omat kiireensä. Siinä on hyväkin puolensa, kun joutuu elämään hetkessä, Mari sanoo ja sytyttää pöydällä olevan kynttilän Jopen muistoksi.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.