Jope Ruonansuu unelmoi eläkepäivistä piirtäjänä: koomikko taiteili karikatyyrejä julkkiksista – katso kuvat!

Jope Ruonansuulla oli monia intohimon kohteita. Moottorivempaimien ja musiikin lisäksi hänen sydämensä sykki piirtämiselle. Kemiläinen kunnostautui erityisesti karikatyyrien tekijänä.
Jopen haave oli tehdä karikatyyreistä eläkeammatti. Hän vangitsi kuviinsa henkilön karaktäärin samaan tapaan kuin imitaatiossa. Vaikka formaatti vaihtui, koomikon tarkka silmä ei pettänyt.
Paljastusdokumentti Jope Ruonansuusta: Kiusaaminen ajoi epätoivoon – mietti jo tarttuvansa aseeseen

Jope oli piirtäjänä itseoppinut, mutta myöhemmällä iällä hän kehitti taitojaan taiteilija Teuvo Salmisen johdolla. Raumalaisesta tuli Jopelle eräänlainen mentori – tai jopettaja, kuten koomikko itse sanoi.
– Jope oli yksi parhaista ystävistäni ikinä, meillä synkkasi heti. Hän kävi galleriassani ja kysyi, miten karikatyyrejä piirretään. Totta kai halusin auttaa. Kävin muutaman kerran hänen vieraanaan Heinolassa pitämässä taidesessioita, Teuvo kertoo.


Teuvon mukaan Jope oli hyvä ”joppilas” ja oppi nopeasti karikatyyrien lainalaisuudet.
– Hän teki laadukasta jälkeä ja sai loppujen lopuksi aika paljon tilauksia tutuilta ja vierailtakin ihmisiltä. Minua harmittaa siksikin Jopen kuolema, että muutamassa vuodessa hän olisi kehittynyt siinäkin hommassa huipputasolle.

– Hyvän karikatyyrin lähtökohta on huumori, joka naurattaa heti. Hauskuudessa on myös vaaransa, koska tarkoitus ei ole mollata piirroksen kohdetta. Parhaat karikatyyrit ovat aina positiivisia.




Vuosien varrella Teuvon ja Jopen ystävyys syveni. He musisoivat yhdessä ja järjestivät huumoritapahtuman Raumalla. Kävipä Jope esiintymässä myös Teuvon mökillä kesätapahtumassa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.