Joonas Nordman avautuu huimasta heräteostoksestaan – vaikenee kuitenkin yhdestä seikasta
Joonas uskoo, että heräteostoksella on mahdollisuus jopa tienata.
Näyttelijä Joonas Nordmanilla, 38, on takanaan työntäytteinen kesä. Kesäkuussa hän oli Rakkaat lapset -sarjan kuvauksissa ja heinä- sekä elokuu kuluu Rimakauhua ja rakkautta -sarjan suomiversion parissa. Syksyllä odottaa paluu komediateatterin pariin.
Miten ihmeessä suosikkikoomikko selviää tiukasta työputkesta ja jopa 12-tuntisiksi venyvistä kuvauspäivistä?
– Sitä olen itsekin miettinyt olotilaani kuunnellessa. Pitää vaan osata levätä aina kun mahdollista.
– Olen tietoisesti pitänyt kalenterin tammikuun osalta tyhjänä. Silloin on tarkoitus lähteä pidemmälle reissulle, Joonas kertoo.
Matkakohde ei vielä ole selvillä. Pimeimpänä vuodenaikana Joonas halajaa kuitenkin auringon alle. Lomaltaan hän toivoo sopivassa suhteessa aktiviteettejä, kulttuuria ja löhöilyä.
– Ja viinin litkimistä. Helteessä kun ollaan, niin ei ainakaan punaista, vaan jotain kylmempänä tarjoiltavaa, Joonas haaveilee.
Huima heräteostos
Läkähdyttävästä työtahdista huolimatta Joonas on ehtinyt myös muihin rientoihin. Hän osallistui heinäkuussa järjestettyihin kuninkuusraveihin. Omaksi yllätyksekseen Joonas ei poistunut paikalta tyhjin käsin, vaan mukaan tarttui myös osuus hevosesta.
– Jokusen hetken siinä mietin, ja päätin lähteä mukaan. Nyt omistan osuuden viisivuotiaasta ruunasta, Joonas selittää.
Joonas ei suostu paljastamaan, paljonko herätehankintaan upposi rahaa. Hän kuitenkin toteaa hevosella olevan kahdeksan muutakin omistajaa, joiden välillä kulut ja hankintahinta jaetaan.
– Siitä voi ehkä suunnilleen laskeskella, millaisista summista on kyse, hän sanoo salamyhkäisesti.
Joonas suhtautuu ex tempore -sijoitukseensa toiveikkaasti. Hän uskoo, että sillä on mahdollisuus jopa tienata. Goodwin Zet -nimisellä hevosella onkin takanaan jo kahdeksan voittoa.
– Nyt ainakin näyttää siltä, että menot olisivat tuloja pienemmät, hän kertoo hymyillen.
Näyttelijän itsensä lisäksi hänen hevosharrastuksensa saattoi tulla yllätyksenä myös monille faneille. Joonas myöntääkin, ettei hänellä juurikaan ole koneista kokemusta.
– Kuudennen luokan leirikoulussa ratsastin viimeksi, Joonas muistelee.