Jenni Kokanderin kirjayllätys – teki kustannussopimuksen: ”Kirjoittaminen on yksi elämäni isoimmista haaveista!”

Jenni Kokander
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Jenni Kokander, 39, aloittaa syksynsä ilouutisin.

Hän on juuri kirjoittanut pitkään haaveilemansa kustannussopimuksen Tammi-kustantamon kanssa. Esikoisteoksen teemaa saadaan kuitenkin vain arvuutella ensi kevääseen.

– Kirjani tyyli selviää keväällä, kun Tammi julkaisee uutuuskirjaluettelonsa, Jenni kertoo Seiskalle.

– Kirjoittaminen on ollut yksi elämäni isoimmista haaveista, mutta olen suhtautunut siihen ”sitten joskus” -asenteella. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus, ja olen kiitollinen.

Jenni Kokander teki täydellisen elämäntapamuutoksen – laihtui 12 kiloa!

Mainos
Mainos päättyy

Uusia tuulia on tiedossa myös televisiossa. Jenni juontaa syyskuussa alkavaa Huuma-ohjelmaa Roope Salmisen ja Ernest Lawsonin kanssa.

– En ole ennen juontanut telkkarissa, mutta odotan työtä innolla. Olemme tehneet Ernestin ja Roopen kanssa niin paljon yhdessä, että minulla on kuitenkin turvallinen olo.

– On mielestäni hienoa, että kaikki eivät ole puhtaasti juontajia taustaltaan, Jenni pohtii.

Putous-tähti Jenni Kokander purkaa kilpailujännitystä uniikilla tavalla!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan