Jättisuosio yllätti Mirellan – "Tulee vähän pakolla tässä mukana"
Mirella kertoo rakastavansa musiikkia ja sen tekemistä – mukana tuleva julkisuus sattui seuraamaan itsestään.
Vain vuodessa jäätävään suosioon noussut Mirella on ehtinyt kiivetä listasijoille jokaisella julkaisemallaan kappaleella, ja hänen kappaleensa Timanttei palkittiin torstaina (5.9.) Vuoden biisiksi Suomen Musiikkikustantajien Palkintogaalassa.
Seiska tapasi vain 19-vuotiaan tähden edellisenä iltana Kummit ry:n Elämä lapselle -konsertissa, johon Mirella oli saapunut kantamaan kortensa kekoon hyvän asian puolesta. Konsertissa kerättiin yliopistollisille lastensairaaloille reippaasti yli 600 000 euroa.
Mirella kertoo ennen konserttia jännittäneensä tulevaa esiintymistä paljon. Hän esitti konsertissa hyvin riisutun version Timanttei -biisistään, joka sai niin liveyleisön kuin tv-katsojatkin tunteikkaiksi. Päätös lähteä mukaan hyväntekeväisyyskonserttiin ei ollut vaikea.
– Täällä tehdään pelkkää hyvää. Tuntuu, että haluan olla mukana aina siellä, missä tehdään hyvää. Ja se, että olen itse pienestä saakka katsonut Elämä lapselle -konsertteja perheen kanssa. Se, että jo tässä vaiheessa saan kutsun, niin totta kai otan sen vastaan! Mirella kertoo.
Suosio yllätti
Mirella tiedostaa itsekin nousseensa kuuluisaksi käytännössä silmänräpäyksessä, omien sanojensa mukaan "sika nopeesti".
– Tuntuuhan se tosi uskomattomalta. Se yllätti, mutta ei positiivisella eikä negatiivisella tavalla, vaan aika neutraalisti, Mirella pohtii.
Päällimmäisenä tekemisessä on kuitenkin rakkaus musiikkiin, eikä niinkään se, tuleeko samalla kuuluisaksi vai pysyykö kaikille tuntemattomana. Mirella on onnistunut tekemään musiikkia, joka uppoaa valtavaan määrään ihmisiä.
- Ei julkisuus ole se pääasia, miksi teen musiikkia. Se on sellainen sivuasia, joka tulee vähän pakolla tässä mukana, jos menee hyvin. Onhan se aika erikoista, Mirella nauraa.
Mirella kertoo tekevänsä musiikkia puhtaasti musiikin tekemisen takia.
– Minulla on aina ollut suuri rakkaus musiikkia kohtaan, ja nyt pääsen tekemään sitä. Se, että pääsen tekemään poppia, on tietysti populaarikulttuurissa aika iso juttu. Rakastan musiikkia ja siksi teen sitä, hän summaa.