Kuka on Mirella? Tätä et tiennyt tähtitulokkaan taustasta

Kuka on Mirella? Tätä et tiennyt tähtitulokkaan taustasta

Mirella on kertonut äkkisuosion tuntuvan jopa ahdistavalta.

Mainos
Mainos päättyy

Vantaalainen artistilupaus Mirella eli Mirella Roininen, 19, nousi tavallisesta lukiolaisesta äkkisuosion kautta yhdeksi Suomen striimatuimmaksi poptähdeksi. 

Mirella on julkaissut vasta muutamia kappaleita, mutta biisien suosio on yllättänyt tähden todella. Esimerkiksi hänen Timanttei -kappaleensa nousi TikTok -videopalvelussa valtavan suosituksi, ja kappaleen lyhyttä teaser-pätkää oli kuunneltu jo ennen kappaleen julkaisua yli 15 miljoonaa kertaa.

Mirellan ura sai alkunsa, kun hän voitti 15-vuotiaana ruotsinkielisen lasten ja nuorten musiikkikilpailun Melodi Grand Prix’n. 

Mainos
Mainos päättyy

Mirella osallistui kilpailuun itse tekemällään kappaleella, ja kappaleen tuottaja puhui nuoresta lahjakkuudesta musiikkialan kontakteilleen.

Pian Mirella kiinnitettiinkin Universal Musicille, ja hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa Sua sattuu vuoden 2023 lokakuussa. Kappale oli melko suosittu, mutta Timanttei -hitti sinetöi tähden kohtalon. 

Hittijulkaisun jälkeen hän on julkaissut myös kappaleet Uuteen eiliseen ja Luotathan, joka on tehty yhdessä Lauri Haavin kanssa.

Romanitausta

Mirella asuu edelleen kotona vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa Vantaalla.

Musiikki kulkee popparin veressä, sillä myös hänen isänsä on muusikko. Mirellan isä Tero Roininen on musiikkiuransa lisäksi myös hip hop -ryhmä GG Caravanin perustaja. 

Mirellan isä on myös puoliksi romani. Mirella on itse siis ¼ romani, eikä sen vuoksi käytä romanien perinnevaatteita. Julkisuudessa Mirella on isänsä kanssa puhunut avoimesti romanien kokemasta syrjinnästä ja rasismista.

Mainos
Mainos päättyy

Suosio tuntuu ahdistavalta

Mirella paljasti Ilta-Sanomille äkkisuosion tuntuvan hyvin ahdistavalta. Nuoren popparin ura on edennyt hyvin nopeaa tahtia, ja pää ei ole meinannut pysyä menossa mukana.

Mirella on kertonut haaveilleensa artistiudesta jo pienestä pitäen, mutta on hämmästynyt elämänsä totaalisesti muutoksesta. Heleääninen laulaja tekee pirteää mutta myös musiikillisesti mielenkiintoista pop-musiikkia, ja hän on nimennyt esikuvakseen laulaja Whitney Houstonin.

Mirella kertoi Ylen haastattelussa, ettei hänen kappaleissaan tulla kuulemaan kiroilua eikä viittauksia seksiin tai huumeisiin. 

– Jos laulaisin seksistä, se olisi mielestäni vähän mautonta minun suustani. Joillekin se sopii, Mirella pohti.

Mainos
Mainos päättyy

Suosion takana Mirella on kuitenkin tavallinen lukiolainen, ja hänen olisi määrä valmistua keväällä 2025. Mirella on kuitenkin kertonut musiikkiuran menneen opiskelujen edelle, joten valmistuminenkin saattaa viivästyä. 

Mirellan supersuosio on herättänyt valtavasti kiinnostusta, ja tähdelle povataankin ensi vuodelle mahdollisia Emma-ehdokkuuksia.

Mirellan odotetaan saavan ehdokkuuksia ensi vuoden Emma-gaalassa.
Mirellan odotetaan saavan ehdokkuuksia ensi vuoden Emma-gaalassa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan