”Jasmine rakasti hevosia ja haaveili lapsista” – näin Johanna Tukiainen muistelee pikkusiskoaan

Jasmine Tukiainen menehtyi yllättäen 11. elokuuta vain 32-vuotiaana. Kuolemaa edelsi usean päivän sairaalajakso.
Asia tuli tietoon, kun sisarukset Johanna ja Joel pyysivät sosiaalisessa mediassa rukousapua siskolleen. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä, ja Jasmine nukkui pois perheensä ympäröimänä.
Seiska tavoitti murtuneen Johannan viikonloppuna kotoaan Tukholmasta.

– Koko perheemme on shokissa. Suurin suru on äidillä. Myös pikkuveljeni Joel on surun murtama, Johanna kertoo Seiskalle.
Hän sai kuulla dramaattisen uutisen äidiltään, joka ennätti Jasminen vierelle ensimmäisenä.
– Lensin heti Helsingistä Tukholmaan ollakseni Jasminen vierellä. En aikoinaan ehtinyt ajoissa kotiin, kun Julia-siskoni kuoli, Johanna huokaa.

Jasmine Tukiainen on kuollut 32-vuotiaana
Hänen vuonna 2013 diabeteksen komplikaatioihin menehtynyt Julia-siskonsa oli kuollessaan vain 30-vuotias.
Luonteeltaan pikkusisko oli Johannan mukaan pieni ja pippurinen.

– Jasmine rakasti hevosia ja ratsasti paljon. Eläimet olivat hänelle aina tärkeitä. Pienenä hän hoiti heinäsirkkojakin. Hänellä oli lapsuudessaan lemmikkinä fretti, josta hän piti hyvää huolta. Hän oli muutenkin hyväsydäminen.
Johanna kertoo siskonsa nauttineen kovasti matkustamisesta. Hänestä Jasminessa ja edesmenneessä Julia-siskossa oli paljon samaa.
– He olivat molemmat hyviä ihmisiä.
Jasmine oli aktiivisesti mukana myös Johannan Isabelle-tyttären elämässä. Jasmine otti tädin roolin vakavasti.
– Asuimme jonkin aikaa saman katon alla. Jasminekin haaveili lapsista. Se selvisi kastetilaisuudessa, kun kerroimme tyttäremme nimeksi Isabelle. Tuolloin Jasmine kertoi ajatelleensa samaa nimeä omalle lapselleen.