Jasmine Tukiaisen loppuhetket olivat rauhalliset – Johanna tunteikkaana: "Pastori ehti lausua synninpäästön"

Jasmine Tukiainen menehtyi yllättäen 11. elokuuta vain 32-vuotiaana. Kuolemaa edelsi usean päivän sairaalajakso.
Asia tuli tietoon, kun sisarukset Johanna ja Joel pyysivät sosiaalisessa mediassa rukousapua siskolleen. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä, ja Jasmine nukkui pois perheensä ympäröimänä.
Mitä tapahtui Jasmine Tukiaiselle? Sisarusten somepäivitykset herättivät huolen
Seiska tavoitti murtuneen Johannan viikonloppuna kotoaan Tukholmasta.
– Koko perheemme on shokissa. Suurin suru on äidillä. Myös pikkuveljeni Joel on surun murtama, Johanna kertoo Seiskalle.
Jasmine Tukiainen on kuollut 32-vuotiaana
Hän sai kuulla dramaattisen uutisen äidiltään, joka ennätti Jasminen vierelle ensimmäisenä.
– Lensin heti Helsingistä Tukholmaan ollakseni Jasminen vierellä. En aikoinaan ehtinyt ajoissa kotiin, kun Julia-siskoni kuoli, Johanna huokaa.

Hänen vuonna 2013 diabeteksen komplikaatioihin menehtynyt Julia-siskonsa oli kuollessaan vain 30-vuotias.
Johannan mukaan kuolemasta on käynnissä poliisitutkinta. Hän ei kuitenkaan halua kerrata kuoleman yksityiskohtia julkisuudessa.
Hautajaisten ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon.
Jasminen viimeiset hetket sujuivat rauhallisesti. Johanna kertoo siskonsa saaneen viimeisen puhelunsa sairaalavuoteelle pastori Ruth Närheltä.

– Ruth ehti lausua hänelle synninpäästön ja pelastusrukouksen.
Johanna Tukiaisen viimeinen viesti siskolleen: Lähettelimme toisillemme sydämiä