Janni Hussilta raju blogitilitys jaksamisesta: ”En enää tiennyt, missä asun”

Selviytyjät-ohjelmassa nähtävä fitnesskaunotar Janni Hussi on tunnettu reippaasta ja pirteästä olomuodostaan. Idealistan blogissaan Janni kuitenkin paljastaa lähtevänsä lomalle, joka tulee hänen arkielämän kuvauksen perusteella todella tarpeeseen.
Janni julkaisi blogissaan avoimen tilityksen, jossa hän avautuu jaksamisestaan. Hän on jo pitkään huomannut itsessään ja käytöksessään asioita, jotka kertovat loman tarpeesta, mutta huolestuttavin tapaus sattui pari viikkoa sitten, kun kaunotar oli ulkoiluttamassa Harri-koiraansa.
Janni oli mennyt normaalisti kotiaan kohti, pysähtynyt erään oven eteen ja jäänyt hölmistyneenä tuijottamaan ovea.
– Olin aivan varma että asun kyseisessä rapussa. Sekunnin päästä olin aivan varma etten asu. Sitten en enää tiennyt missä asun. Koko tilanne kesti kokonaisuudessaan ehkä 5 sekuntia ja sen jälkeen tajusin, että toljotan väärän rapun ovea. Koirani katsoi minua vähintäänkin hölmistyneenä ja ohjasi minut kohti kotiovea. Olin kuitenkin niin hämmentynyt tilanteesta, että viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, että nyt on vedettävä käsijarrusta, Janni kirjoittaa.
Tarkempaa lomakohdetta Janni ei paljasta, mutta kertoo menevänsä oman jaksamisen mukaan ja ilman suunnitelmia. Aluksi hän oli suunnitellut ottavansa tietokoneen ja kameran mukaansa, jotta voisi mahdollisesti tehdä lomallaan työasioita, mutta päätti sitten suosiolla jättää ne pois matkatavaroista.
Huhhuh! Janni Hussi rinnat paljaana kylvyssä, miltei kaikki näkyy rohkeassa somekuvassa - katso!