
Jälleen uusi rötöspaljastus Temptation Islandissa: TIS-Jerellä useita tuomioita, kaksi tuoretta syytettä
Seiskan selvityksen mukaan Temptation Island Suomen 10. kaudella nähtävä sinkku Jere Vainio, 21, on törttöillyt vakavasti lain edessä.
Häntä syytetään tällä hetkellä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä petoksesta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta vahvistetaan Seiskalle, että asia on tullut vireille 18. lokakuuta. Käsittelypäivämäärää ei ole vielä määrätty.
Käräjäoikeuden mukaan teot ovat tapahtuneet viime vuonna.
Seiska on viime viikolla uutisoinut myös Marlon Secomandin sekä Jami Majasen rikostuomioista ja syytteistä.
Secomandi jättäytyi kohun seurauksena pois Temptation Islandin lehdistötilaisuudesta.
Vainio on viimeksi tämän vuoden helmikuussa saanut tuomion rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Oikeuden asiakirjoista selviää, että TIS-sinkku ajoi autoa Vihdissä peräti neljän huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Poliisi oli havainnut Vainion liikenteessä ja yrittänyt pysäyttää tämän. Vainio päätti kuitenkin paeta, ja karkuun kaahatessaan aiheutti vaaraa liikenteessä. Asiakirjojen mukaan poliisiauto ei saanut Vainiota kiinni, vaikka he olivat ajaneet 87 km/h 40 alueella.
Lopulta pakenija napattiin talteen hänen pysähdyttyään paikallisen Citymarketin pihaan.
Vainio jätti saapumatta oikeudenkäyntiin, ja käräjäoikeus tuomitsi hänet 25 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Pelkkä sakottaminen ei olisi riittänyt tekojen vakavuuden vuoksi, oikeus totesi.
Vainion koeaika loppuu vasta ensi vuonna kesäkuun lopussa.
Vainio on siis osallistunut Temptation Island Suomen kuvauksiin kesällä ollessaan vielä koeajalla.
Lisäksi häntä syytetään parhaillaankin kahdesta rikoksesta, jotka ovat tapahtuneet koeajan kestäessä.
Vainio on aiemmin tuomittu myös rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän nimittäin aiheutti vuonna 2019 vaaratilanteen Helsinki-Turku-moottoritiellä.
Vainio oli tuolloin ajanut toisen henkilön omistamaa autoa kolmen huumausaineen vaikutuksen alaisena ja suistunut tieltä. Matka pysähtyi vasta lyhtypylvään tultua vastaan.
Kyydissä oli kaksi muuta matkustajaa, jotka eivät onneksi loukkaantuneet.

Vainio tuomittiin 65 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 1 300 euroa. Hänet määrättiin myös ajokieltoon 16.9.2019 asti sekä maksamaan vakuutusyhtiölle yli 15 000 euron korvaukset.
Seiskan tavoittama Vainion kommentoi rötöksiään pahoillaan.
- Kadun tekojani. En itse ole vielä ymmärtänyt, miksi olen toiminut noin. Olen maksanut isojakin korvaussummia tekojeni takia, hän tunnustaa Seiskalle.
TIS-sinkku kertoo voineensa edellisinä vuosina huonosti, mikä voisi olla yksi syy törttöilytekoihin liikenteessä.
- Aiempaa taustaani myös käsitellään ohjelmassa, Vainio toteaa.