
Jaksaako Aira Samulin, 96, uuden TTK-kauden? Legenda vastaa Seiskalle: "Minä pistän hanttiin!"
Sunnuntai-ilta TTK-katsomossa on Airan viikkojen kohokohta.
Tanssii tähtien kanssa -yleisön kunniavieras Aira Samulin, 96, odottaa kovasti uuden tanssikauden käynnistymistä.
Katso alta video tanssituomari Jorma Uotisen uuden kauden tunnelmista:
Tältä Aira Samulin, 96, näyttää arkena!
Muistoja 40-luvulta saakka
Aira hämmästelee, kuinka tuotanto onnistuu aina löytämään kiinnostavat nimet mukaan kisaan.
- Se on tosi mielenkiintoista, miten ne aina löytää uudet tähtioppilaat. Siellä on isoja nimiä eri yhteiskuntaluokista ja ammateista, Aira toteaa.
Aira kertoo tanssikisan pitävän hänet vireessä.
- Olen itse ollut kilpatanssija, tuomari ja valmentaja, niin koen että minulla on erilainen silmä tansseja katsoessa. Erityinen, mitä muilla ei ole. Tanssien seuraaminen tuo mieleen omia muistoja jo 40-luvulta saakka, Aira huokaisee.
Nämä tähdet palkittiin Viihteen elämäntyö -palkinnoilla - kattava lista

Korona vaivaa edelleen
Kunnioitettavan 96 vuoden iän saavuttanut Aira kertoo edelleen olevansa teräskunnossa.
- Vointini on tarpeeksi hyvä. Olen työkunnossa ja onkin välillä melkoista vilskettä, Aira toteaa.
Joulukuussa koronan sairastanut Aira huomasi taudin oireilevan yllättävän pitkään. Niin sanottu long covid eli pitkittynyt koronatauti on vaivannut monia taudin sairastaneita.
- Selvisin koronasta terveydellisesti ja taloudellisesti oikein hyvin. Se kuitenkin vaivaa välillä edelleen. Huomaan jotain kummallisia oireita, ja tulee heti mieleen niiden johtuvan koronasta. Olen ollut niin terve, mutta korona on käynyt läpi koko kropan, Aira hämmästelee.
- Se yrittää iskeä, ja kokeilee mikä paikka pettäisi. Minä pistän hanttiin! Aira toteaa napakasti.

Koko viikon kohokohta
Terveystilanteen ollessa hyvä, Aira jaksaa edelleen saapua jokaiseen Tanssii tähtien kanssa -lähetykseen.
- Jaksan kyllä vielä! Ehkä siksi jaksankin, kun on niin kunnia saada olla siellä. Se on mulle niin iso asia, Aira kertoo.
- Olen ollut jokaisen jakson paikan päällä, yhtä kertaa lukuun ottamatta. Silloin puhelinlangat kävivät kuumina, kun ihmeteltiin missä olen. Olin kipeänä ja luulin silloin olevani koronassa, niin en päässyt paikalle, Aira muistelee.
- Kyllä se sunnuntai-ilta on viikon kohokohta. Odotan sitä koko viikon, Aira kertoo iloisena.
