Jaajo Linnonmaan yritystä haetaan konkurssiin – tappiollinen alusta alkaen

Jaajo Linnonmaa
Mainos
Mainos päättyy

Jaajo Linnonmaan, 43, virtuaalimatkailuun keskittynyttä yritystä, 1 Enormous Elephant Oy:tä haetaan konkurssiin. Yhtiön konkurssihakemus on toimitettu käräjäoikeuteen viime perjantaina.

Ohjelmistojen suunnitteluun ja valmistukseen keskittynyt osakeyhtiö on perustettu vuonna 2016. Sen hallitukseen kuuluu tällä hetkellä ainoastaan Jaajo.

Jaajon yritysryppääseen kuuluu 1 Enormous Elephant Oy:n lisäksi kymmenen muuta osakeyhtiötä.
Jaajon yritysryppääseen kuuluu 1 Enormous Elephant Oy:n lisäksi kymmenen muuta osakeyhtiötä.

Jaajo Linnonmaan bisnesrypäs koki kovia – satojentuhansien pudotus!

Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan yritys on tehnyt yli 100 000 euron tappiot. Firman varat olivat jo ennestään pakkasella 390 000 euroa, ja tilannetta on yritetty paikata osakkaiden antamilla lainoilla.

Mainos
Mainos päättyy

Velkoja firmalla on yhteensä puolen miljoonan euron edestä.

Viimeisimpänä aluevaltauksenaan Jaajo on sukeltanut ravintolamaailmaan.
Viimeisimpänä aluevaltauksenaan Jaajo on sukeltanut ravintolamaailmaan.

Jo ensimmäisestä toimintavuodestaan lähtien Jaajon VirtualTraveller-palvelua pyörittänyt yritys on tehnyt tappiota vaihtelevin lukemin.

Jaajo Linnonmaa antoi Sointu Borgille oppitunnin Diili-skandaalin jälkeen: "Julkisuus on kuin karkkipussi - p*skatkin salmiakit on syötävä"

Ensimmäisenä tilikautenaan osakeyhtiö jäi miinukselle yli 60 000 euroa. Seuraavalla kaudella takkiin tuli vain 28 000 euroa, mutta vuoden 2018 aikana Jaajon yritys teki tappiota jo peräti 161 000 euroa.

Koronaviruspandemian vallatessa maailmaa 1 Enormous Elephant Oy on jatkanut tappiollista kulkuaan, eikä sillä enää viimeisellä tilikaudellaan ollut yhtään työntekijää.

Mainos
Mainos päättyy

Lue Jaajon kommentit konkurssiasiaan torstaina ilmestyvästä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan