Piritta Hagmanin talokatastrofi: Rajut tappiot uhkaavat
Piritta Hagman on myynyt Porissa sijaitsevaa omakotitaloaan jo viisi vuotta, ja nyt hinta on romahtanut alkuperäisestä pyyntihinnasta. Talomyynnistä voi tulla Piritalle merkittävä taloudellinen tappio.
Missimaailmasta tuttu kaunotar Piritta Hagman osti omakotitalon Porista vuonna 2019.
Videolla kerrataan Piritta Hagmanin rakkauselämän kiemuroita.
Seiskan tietojen mukaan Pirittaa vetivät Poriin rakkausasiat, jotka sittemmin kariutuivat. Ennen Poriin muuttoa hän oli eronnut ex-kiekkoilija Niklas Hagmanista.
Tarkoituksena oli aloittaa uusi elämä lapsuudenmaisemissa kolmen lapsensa kanssa Niklaksen jäädessä Helsinkiin. Hän on kertonut aiheesta muun muassa Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa.
Lopulta perhe jakaantui kahtia, sillä kaksi vanhinta lasta jatkoivat asumistaan Helsingissä, mutta Piritta ja kuopus muuttivat siitä huolimatta Poriin.
Yhtälö ei kuitenkaan toiminut, sillä sisarukset kaipasivat toisiaan. Lopulta Piritta muutti takaisin pääkaupunkiin ja laittoi Porin talonsa myyntiin vuonna 2021.
Vielä tuolloin Piritta ei tiennyt, että Porin omakotitalosta tulisi hänelle vuosien riippakivi.
Porin kallein talo
Alun perin Piritta pulitti 292 neliön luksuslukaalista peräti 462 000 euroa.
Seiskan tietojen mukaan talo oli Porin kallein välittäjän kahteen vuoteen myymä talo.
Paikalliset hämmästelivät talokauppoja, sillä luksuslukaali on rakennettu kaupungin 1 715 neliön vuokratontille. Vuokratontin vuosivuokra on 1 800 euroa.
Lisäksi talossa on suora sähkölämmitys, joka nostaa lähes 300 neliön talon asumiskuluja roimasti, etenkin nykyisillä sähkön hinnoilla. Piritta on ilmoittanut talon sähkönkulutuksen olevan vuodessa 30 000 kilowattia. Sähkösopimuksesta riippuen, se tarkoittaa noin 180–320 euron kuukausittaista sähkölaskua.
Isot tappiot
Kun Piritta laittoi talonsa myyntiin viisi vuotta sitten, hän pyysi talosta 480 000 euroa. Mikäli kaupat olisivat tuolla hinnalla toteutuneet, hän olisi tehnyt 20 000 euroa voittoa.
Porilaiset eivät kuitenkaan innostuneet talosta, ja pian hintaa sorvattiin alaspäin, 450 000 euroon.
Vuonna 2022 taloa myytiin 420 000 eurolla ja vuonna 2023 hintaa oli jälleen laskettu, tällä kertaa 395 000 euroon.
Nyt taloa on myyty jo viisi vuotta, ja hinta on jälleen laskenut. Tällä kertaa siitä pyydetään 299 000 euroa.
Mikäli Piritta kättelisi talokaupat tuolla hinnalla, hänelle tulisi 163 000 euroa tappiota.
Talosaagan pituutta kuvaa hyvin se, että myyntiprosessin aikana Suomessa on vaihtunut presidentti ja Pirittakin on ehtinyt rakastua jo useampaan kertaan.
Hänen nykyisin seurustelukumppaninsa on koripallojoukkue Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi, jonka kanssa Piritta on pitänyt yhtä jo muutaman vuoden ajan.