Huuhkajat-tähti täräytti totuuden tiskiin Suomen jalkapallohistoriasta – Skotlannin mahtiseuran pukukopissa äimisteltiin: ”Mitäh?!”

Suomi ei ole koskaan selviytynyt miesten jalkapallon arvokisojen lopputurnaukseen. Se tiedetään täällä kylmässä pohjolassa harvinaisen hyvin.
Tämä kiusallinen kummajainen jalkapallohistoriassa voidaan tänään perjantaina (15.11.) pyyhkäistä kertaheitolla sivuun. Jos Huuhkajat voittaa illalla Liechtensteinin, se etenee varmuudella ensi kesänä pelattaviin EM-kisoihin.
– Meillä on ollut melkein koko viikko aikaa valmistautua tähän otteluun. Joten kyllä, meidän pitäisi olla valmiina. Toivottavasti saamme homman hoidettua, Suomen keskikentän aivot Glen Kamara juttelee ottelun alla.

Tampereella syntynyt mutta lapsuutensa Espoossa viettänyt Glen odottaa illan ottelua siksikin, että pääsee näyttämään taitojaan lapsuudenystäviensä silmien edessä. Hän hommasi liput kavereilleen, joita ei ole nähnyt miesmuistiin.
– He ovat niitä Espoon Soukan jätkiä, keiden kanssa kasvoin nuorena poikana. Olemme edelleen yhteyksissä ja on hauska nähdä heidät matsissa.

Jo 12-vuotiaana Englantiin muuttanut ja suurseura Arsenalin maineikkaan akatemian käynyt Glen harjoittaa nykyään ammattiaan Skotlannissa Glasgow Rangersissa. Kyseessä on todellinen mahtiseura, sillä se on voittanut maansa mestaruuden peräti 54 kertaa. Kyseessä on maailmanennätys.
Poikkeuksellisella peliälyllä siunattu Kamara kuuluu Liverpool-legenda Steven Gerrardin valmentaman Rangersin avainpelaajiin. Myös skottiseuran pukukopissa on ollut puhetta Suomen hienosti sujuneista EM-karsinnoista.
– Kaikki ovat innoissaan puolestani ja toivottavat onnea. Sielläkin toivotaan, että pääsisimme kisoihin, Glen paljastaa.
– Kerroin heille, ettemme ole koskaan olleet arvokisoissa. He olivat, että ”Mitäh!?! Ettekö koskaan?!” Ja olin vain, että ”Joo joo, emme koskaan.” Mutta toivottavasti saamme nyt homman hoidettua.

Jalkapallon EM-karsintaottelu Suomi – Liechtenstein klo 19 Helsingin Töölön stadionilla!