fbq
Danny ja Helmi

Huh, mikä tahti! Dannyn ja Helmin Thaimaan-reissu päättyi pikayöhön kotisängyssä

Danny eli Ilkka Lipsanen, 80, talvehti useita viikkoja Thaimaassa avustajakaunottarensa Helmi Loukasmäen, 22, kanssa.

Musiikkineuvos kertoi taannoisessa Seiskan haastattelussa, että unelmaloma oli kaivattua vaihtelua ja tarjosi täydellistä rentoutumista viime syksyn rankan juhlakierturutistuksen jälkeen. Danny on avoimesti myöntänyt, että hänen voimansa  alkoivat huveta liki 30 konsertin putkessa.

– Kiertue sujui niin hyvin kuin olosuhteiden puolesta oli mahdollista. En olisi voinut lykätä sitä yhtään enempää. Päätin esiintyä vielä, kun olen jollakin tavalla hyväkuntoinen, Danny iloitsi.

Hermoloma Thaimaassa! Tästä asiasta Danny yllättyi Helmi Loukasmäessä

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Juhlakiertuen päätöskonsertti kuullaan kuitenkin vasta perjantaina (3.3.) Espanjassa Fuengirolassa, sillä Danny haluaa viihdyttää koko ryhmänsä kanssa myös Aurinkorannikon suomalaisia.

Fuengirolaa on luonnehdittu Suomen eteläisimmäksi kaupungiksi – asuuhan siellä kymmeniätuhansia härmäläisiä. Seiska on mukana tuottamassa Dannyn Kunniakierroksella-kiertueen päätöskonserttia. Fuengirolan Feria-alueella pidettävä konsertti on liki loppuunmyyty.

Matkustus Thaimaasta Espanjaan oli melkoinen urakka ja vaati istumalihaksilta joustoa. Danny ja Helmi nimittäin laskevat, että reissu Phuketin saarelta Helsinkiin kesti yhteensä 27 tuntia. 

– Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle tiistai-iltana kymmeneltä, huristimme taksilla kotiin ja ennätimme nukkua nelisen tuntia, kunnes keskiviikkoaamuna seitsemältä piti olla taas lentokentällä, Iso D päivitteli aikataulujaan keskiviikkopäivänä.

 

Seiska oli vastassa Dannyä ja Helmiä Malagan kentällä. Ruskettunut ja hyväntuulinen Danny jaksoi vitsailla, vaikka kahdeksankymmpisellä laulajalegendalla oli takanaan kymmenien tuntien matkarasitus ja kevyt jetlag vielä päällä.

Myös Helmi oli pirteä ja iloinen. Valokuviin kumpikaan ei heti tuoreeltaan halunnut antautua.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– En ole ennen Aurinkorannikolla käynytkään, Helmi ihasteli palmumaisemia.

– Upeaa, että täälläkin paistaa aurinko näin kirkkaalta taivaalta!

Helmi täytti juuri 22 vuotta ja juhlisti synttäreitään Thaimaassa.

Helmi Loukasmäki juhli synttäreitään – Erika Vikman onnitteli ensimmäisenä

Danny ja Helmi sekä juhlakonsertin muusikot ja muu kiertueryhmä majoituvat Fuengirolan keskustassa, viihtyisässä rantakadun hotellissa. 

Danny joutui valvomaan vielä keskiviikkoiltana, jolloin hän esiintyi talkshowssa ravintola Kukossa. Puolen tunnin leppoisassa keskustelussa tv:stä ja radiosta tuttu juontajakonkari Markku Veijalainen jututti Dannyä tuvantäyteisen ravintolayleisön edessä.

Danny säästeli laulujaan perjantaiseen juhlakonserttiin, mutta Kukossa viihdytti taitava ja karismaattinen Dimitri Keiski sekä Seita & Friends -yhtye.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Keskiviikon talkshow välitettiin suorana lähetyksenä myös Radio Finlandiassa.