Hjallis piti poikansa Joel Harkimon pimennossa erosuunnitelmastaan: ”Hän alkoi valittaa – ei vaikuttanut suhteeseemme”

Hjallis piti Joel-poikansa pimennossa Liike Nyt -hankkeessa.
Mainos
Mainos päättyy

Hjallis Harkimo, 64, on ollut viime viikkojen kohutuin mies. Kansanedustajan ympärillä alkoi kiehua kaksi viikkoa sitten, kun medioissa huhuiltiin hänen uusista liikkeistään. Homma laukesi, kun Hjallis kertoi satapäisen lehdistölauman edessä eroavansa kokoomuksesta.

Näin Hjallis Harkimo putsasi pöytänsä Pikkuparlamentissa: ”Kävin täällä vain lepäämässä!” – video!

Hjallis piti Liike Nyt -hankkeensa kanssa pitkään matalaa profiilia. Asiasta tiesivät vain harvat, ja jopa hänen poikansa Joel Harkimo pidettiin pimennossa isän seuraavasta liikkeestä. Joel on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä.

Hjallis Harkimon eroaminen kokoomuksesta vuoti etukäteen julkisuuteen: ”Jotkut leikkivät fiksua – eivät tajunneet olleensa vain hyödyksi!”

– En halunnut sekoittaa Jollea tähän. Hän alkoi valittaa, kun ei tiennyt asiasta mitään. Se oli Jollellekin parempi, kun kukaan ei voi syyttää siitä, miksi hän ei kertonut asiasta puoluetovereilleen. Selitin asian, eikä se ole vaikuttanut mitenkään suhteeseemme.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan