Hannele Laurin rento kesä – "Eläkkeellä on mukava olla"

Näyttelijälegenda harkitsee työnsä tarkkaan.
Näyttelijä Hannele Laurin kesä on sujunut rennoissa merkeissä.
Arkistovideo: Hannele Lauri karkasi hotelliin elokuvan ensi-illasta
Seiska tavoitti Hannelen puhelimitse Mis?-elokuvan pressitilaisuudessa 30. kesäkuuta.
Kyseinen elokuva ilmestyy loppuvuodesta 2025, ja kertoo kirjavasta ystäväporukasta, jonka yksi jäsen katoaa mystisesti. Etsintöjen aikana alkaa tapahtua yhä häiriintyneempiä asioita.
Myös Hannele nähdään valkokankaalla ja hänen oli tarkoitus saapua pressitilaisuuteen, mutta oli yllättäen sairastunut.
– Todennäköisesti söin jotain sopimatonta, Hannele tuumasi linjan toisessa päässä.
Hän kertoi kesän kyllä muuten sujuneen ihan hyvin, ja Hannele olikin paria päivää aiemmin palannut kotiin reissusta.
– Olimme Iitissä sijaitsevassa Radalla Resortissa Tomi-poikani ja hänen perheensä kanssa, Hannele koostaa viime päivien menoja.
Uutta projektia pukkaa
Hannele kertoi, että hänellä on heti perään tiedossa uusi elokuvaprojekti, jota hän suunnittelee yhdessä elokuvaohjaaja Keke Soikkelin kanssa.
Hän oli kuitenkin salamyhkäinen uuteen projektiin liittyen.
Näyttelijä kertoi myös tehneensä kuluneen kesän aikana muutamia mainoksia, mutta muuten nauttineensa ihan vain olemisesta.
– Kyllä eläkkeellä on mukava olla, onnellinen kesänviettäjä kuittasi.
Kertomansa mukaan Hannele on myös kieltäytynyt monista hänelle tarjotuista projekteista.
Synttäribileet tulossa
Hannele täyttää 73 vuotta heinäkuussa, ja kertoi aikovansa järjestää pirskeet lähipiirin kesken.
– Minulla on tietyt ihmiset, joiden kanssa haluan syntymäpäivääni viettää, Hannele kertoi hyväntuulisena.