fbq
Anita Hirvonen

Ex-mies auttaa arjessa – Anita Hirvonen asuu kansakoulussa: Kotona piisaa vilskettä

Lunta on tupruttanut kinoksiksi Hausjärvelläkin, missä Anita Hirvonen, 76, asuu vanhassa viehättävässä kansakoulussa. Onneksi laulajan ei tarvitse tarttua kolaan, sillä naapuri hoitaa lumityöt. Samassa pihapiirissä asuu perheineen myös Anitan ex-mies muusikko Pasi Rissanen, 60, ja Anita saa heiltä aina tarvittaessa apua arkisiin askareisiinsa.

– Minulla on muutenkin paljon ihania ystäviä, jotka tukevat ja muistavat minua. Nämä nuoret ihmiset soittelevat ja käyvät kylässä, yksin asuva Anita kiittää.

Erakoituneen Anita Hirvosen erikoishaastattelu Seiskassa: Sain terveyteni takaisin

Muuankin naispuolinen ystävä toi juuri muhkean joulukorin laulajalle lahjaksi.

– Vaikka asun yksin, en ole yksinäinen. Kyllä täällä kotosalla vilskettä toisinaan piisaa. Koiraa en enää ota, sen päätin sen jälkeen, kun rakas Diivani kuoli 2011. Lemmikistä luopuminen on niin vaikeaa ja traumaattista.

Anita on pysytellyt poissa julkisuudesta vuodesta 2018 lähtien, jolloin hän loukkasi pahoin polvensa.  – Olen nauttinut rauhallisesta eläkeläiselämästä, hän avautuu Seiskalle. Kuva on vuodelta 2007.
Anita on pysytellyt poissa julkisuudesta vuodesta 2018 lähtien, jolloin hän loukkasi pahoin polvensa.  – Olen nauttinut rauhallisesta eläkeläiselämästä, hän avautuu Seiskalle. Kuva on vuodelta 2007.

Anita Hirvonen katosi julkisuudesta - tältä hän näyttää nyt

1960-luvulta saakka suomalaisia viihdyttänyt iskelmälegenda on viime vuodet ollut poissa julkisuudessa. Hän on erakoitunut omasta tahdostaan ja viettänyt rauhallista eläkeläiselämää, keskittynyt terveyteensä ja kuntoutumiseensa.

Päivät kuluvat rauhallisesti. Anita kertoo käyvänsä säännöllisesti vesijuoksemassa Riihimäen uimahallissa.

– Se on hyvää kuntoilua eikä rasita niveliä. Minulla on kotona myös juoksumatto, jolla treenaan. Olen ollut aina kova juoksemaan. Monesti ennen keikkojakin viiletin metsäteillä kilometrikaupalla. Elämässä pitää olla liikettä.

Lue Anita Hirvosen erikoishaastattelu tuoreimmasta Seiskasta!

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.