Anita Hirvonen katosi julkisuudesta - tältä hän näyttää nyt

ToosaTV:stäkin tuttu dragtaiteilija NikoLa eli Niko-Pekka Mäkinen, 35, julkaisi hellyttävän yhteiskuvan Anita Hirvosen, 76, kanssa.
Viihdetaiteilija Niko-Pekka puhuu laulaja Anita Hirvosesta kauniisti tunteikkaassa viestissään, jossa hän kertoo avoimesti myös vaikeasta syksystään.
– Tämä syksy on ollut aika vaikeaa aikaa. Ja on sitä edelleen. Ei ole huvittanut jakaa kauheasti mitään, koska tuntuu, että arki on vain päiviä, jotka kaikki muistuttavat toisiaan. Ahdistus ja uupumus yrittää pitää otteessaan, mutta koitan ottaa päivän kerrallaan, hän kirjoittaa Instagram-tilillään.
Niko-Pekka Mäkinen teki yllätysvierailun Anita Hirvosen luokse, joka on hänelle hyvin tärkeä henkilö omassa elämässä.
– Tällä viikolla Anita on ollut mun mielessä kovasti ja lähdin häntä eilen moikkaamaan extempore. Jäin yökylään ja jaettiin taas elämän ilot ja surut taas naurua säästelemättä.
– Anita on opettanut mulle paljon elämästä ja esiintyjyydestä. Vuodenvaihteessakin se osasi sanoa mulle juuri ne oikeat sanat ku mieli oli mustimmillaan. Ja taas tuli elämään iloa ja viisautta roppakaupalla lisää. ANITA, Niko-Pekka kirjoittaa sydämen kanssa.
Anita kertoi nauttivansa ystäviensä seurasta Iltalehden haastattelussa tammikuussa.
– En ole juuttunut tänne omaan kopperooni, vaikka on korona. On viikoittain kontakteja ja se on hirveän tärkeää, että saa puhua välillä kasvotusten ihmisten kanssa. Olen kyllä kiitollinen ystävistä, joita minulla on. En voi millään tavalla valittaa olotilaani. Toivon, että kaikilla olisi sellaisia ihmisiä, jotka välittävät, hän kertoi lehdelle.

Lisäksi hän mainitsi, ettei kaipaa parisuhdetta, muttei ole sitä vastaakaan, jos oikea henkilö tulisi vastaan.