fbq
Espan turmakuski

Espan turmakuskin shokkipaljastus: kihlautui kaahauspäivänä!

Vappuaattona 30. huhtikuuta Helsingin Pohjoisesplanadilla nähtiin kammottava tapaturma kesken vilkkaiden vappurientojen, kun mustaa Mercedes-Benziä ajanut kuski kaahasi roimalla ylinopeudella ja törmäsi autoihin noin kello 19 aikaan illalla. Onnettomuudessa ei kuin ihmeen kaupalla menehtynyt ketään, mutta kolme ihmistä loukkaantui ja joutui sairaalaan.

Espan kohuttu turmakuski palasi someen - julkaisi hämmentävän päivityksen lonkeron kera: "Rakkaus tekee hulluksi"

Autoa ajanut korkeasti koulutettu valtion virkamies jakoi onnettomuutta seuranneena päivänä sosiaalisessa mediassa omituisen päivityksen, jossa hän istuskeli itsevarman näköisenä keskellä sohvaa, kasvot hiukan ruhjeilla.

Rakkaus tekee hulluksi, hän kirjoitti julkaisuun sinisen ja punaisen sydänemojin kera.

Tänään (17.5.) Perussuomalaisten riveissä ehdolla aluevaaleissa ollut kaahaaja teki sosiaalisessa mediassa shokkipaljastuksen.

Espan turmakuski selittää erikoisesti kaahauskolarointiaan: ”Olen rakastunut ja se on ’huumannut’ minua”

Uudessa kuvassa on ruokapöytä, sekä sille laskettuja tavaroita. Niihin kuuluu muiden muassa valokuva, jossa komeilee keltainen sydän Perussuomalaisten logolla. Keväisesti katetulla pöydällä on lisäksi Royal-suklaalevy, läpinäkyvä Iittalan Mariskooli sekä tyhjä pullo Källarbackenin mansikkaviiniä. Juoma on alkoholitonta, ja sitä kuvaillaan Alkon sivuilla esimerkiksi puolimakeaksi ja tasapainoiseksi.

Huomio keskittyy kuitenkin kuvan alavasemmalle, jossa mitä ilmeisimmin Raamatun päälle on laskettu kahden ihmisen vasemmat kädet. Kumpaisenkin käden nimettömässä näkyy säihkyvän sormukset, tosin alemman käden sormus näyttää jääneen puolitiehen.

Shokeeraavaa kuvasta tekee sen alle kirjoitettu teksti.

- Tällä päivämäärällä tehtäköön tiettäväksi, että sovimme vapunaattona 30.4.2022 kihlat rakkaani kanssa lupaukseksi uudesta liitosta, turmakuski kirjoittaa.

Tekstin perusteella kuski on siis kihlautunut samaisena päivänä, kun hän ajoi Helsingin keskustassa keskelle ihmisjoukkoa.

Poliisi vahvistaa: Helsingin Esplanadin turmakuskin kyydissä oli matkustaja

Onnettomuuden jälkeen seuraajia moninkertaisesti saaneen virkamiehen kuvaan on tullut useita onnittelukommentteja.

- Rakkaus tekee hulluksi. Mites tuo kihlattu tykkäsi autoilustasi Espalla. Jokatapauksessa vilpittömät onnittelut sinulle ja kihlatullesi, eräs pohtii.

- Onnea kihlauksen johdosta ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! Toivottavasti jatkossa yhteiselo ja elämä ylipäätään sujuu tasapainoisesti, kommenteissa toivotellaan.

- Apukuskille jarrupolkimet ..paljon onnea molemmille, kommentoija onnittelee.

- Aika erikoinen tapa juhlia kihlausta. Onneksi kukaan ei kuollut, yksi kuitenkin toteaa.

Näin Espan turmakuski tienaa - outo ilmiö kolarin jälkeen: perussuomalaisen virkamiehen someseuraajien määrä moninkertaistui hetkessä