Ensitreffit alttarilla -Ollista tulee isä - näin uusi rakkaus syttyi ohjelman jälkeen

Ensitreffit alttarilla -sarjan kahdeksas tuotantokausi päättyy tiistaina (7.12.) MTV3:lla esitettävässä jaksossa. Siinä kaudella avioituneet parit kertovat kuulumisiaan ja tapaavat vielä kerran asiantuntijat.
Ohjelmassa kuullaan myös aiemmilla kausilla avioituneiden ihmisten kuulumisia. Sarjassa alttarilla toisensa on tavannut kaikkiaan 52 ihmistä.
Vuonna 2019 ohjelmassa kumppania etsi lahtelainen englanninopettaja Olli. Hänen ja lahtelaisen insinöörin, Katjan, välille ei kuitenkaan syntynyt rakkaustarinaa.
Olli kertoo tiistain jaksossa saaneensa ohjelmasta jännittävän kokemuksen, uusia tuttavuuksia ja jänniä muistoja. Ohjelman tv-esitysten myötä Ollin elämään tupsahti uusi kulta. Nyt Ollilla on kerrottavanaan onnellisia uutisia: hänestä tulee ensi vuonna isä.
- Mun omasta lähipiiristä tämmöinen ennestään tuttu henkilö otti yhteyttä mun tv-esiintymisen rohkaisemana. Hän kertoi alkaneensa nähdä mut vähän eri valossa. Hän kysyi, voitaisko kattoa, oisko meillä jotain yhteistä, Olli taustoittaa parisuhteensa alkua.
- Jos kaikki menee hyvin, ensi vuoden puolella tulee tämmönen uus kaveri kylään, Olli sanoo näyttäen kameralle ultrakuvaa vauvasta.
- Kaikki on oikeestaan niin hyvin kun voi olla, Olli summaa.

Ensitreffit alttarilla -sarjan viidennellä kaudella vuonna 2018 avioituneet lastenhoitaja Sini ja opettaja Vesa jakoivat tänä syksynä iloisen vauvauutisen.
Ensitreffit alttarilla -Sini ja Vesa: Vauva tulossa!
Myös he kertovat kuulumisiaan ohjelmassa.
- Täällä taas, vieläkin sun, Vesa runoilee ja tarttuu vaimoaan kädestä kiinni.
- Yhdessä asutaan omakotitalossa, vaikka kovasti ohjelmaan hakiessa sanoin, että en näe itseäni ikinä asumassa omakotitalsossa. Mutta näin se elämä vie ja kuljettaa, Sini sanoo.

- Tämä on varmaan hyvä paikka olla ja kasvaa perheenä, Vesa sanoo.
- Onhan se semmoinen pitkäaikainen haave, että saisin olla äiti ja että olisi perhe, Sini summaa.
Kolmannella tuotantokaudella vuonna 2016 avioituneet Tiina ja Samuel kertovat myös kuulumisiaan. Tiinan mielestä pahin virhe suhteessa olisi ollut se, että olisi kuvitellut tuntevansa toisen läpikotaisin.
Samuel kommentoi ohjelmassa omaa kasvuaan ihmisenä.
- Pahin virhe voisi olla se, että uskoo, että toinen ei muutu. Mä olin ihan älytön idioottisnobi silloin viisi vuotta sitten kun menin naimisiin. Nyt olen aika paljon erilainen, Samuel sanoo.
- Susta on tullut lupsakka tiksiläinen, Tiina heittää viitaten pariskunnan kotipaikkaan, Tikkurilaan.
- Tiina halusi ohjelman hakuvaiheessa, että kumppani olisi kahdeksasta neljään töissä, koska hän on itse. Mitkäs ne työajat on nyt? Samuel heittää.
- Olen iltaisin ja viikonloppuisin töissä. Ja mun mies on arkena virka-aikana töissä, Tiina nauraa.