Ennennäkemätön videosarja Mervi ja Matti Nykäsen Intian-matkasta alkaa - Matti löytää kantapaikan heti ensimmäisenä aamuna

Mainos
Mainos päättyy

Matti ja Mervi Nykänen (o.s. Tapola) lemmenlomailivat Goassa, Intiassa maaliskuussa 2008. 30-vuotisjuhlansa kunniaksi Seiska haluaa kunnioittaa sekä Matin että Mervin muistoa julkaisemalla ennennäkemättömän videosarjan ikonisen pariskunnan Intian-seikkailuista.

Matti teki elämänsä aikana tiivistä yhteistyötä Seiskan kanssa. Luottotoimittaja Kai Merilä muistelee, että Seiskan silloinen vastaava päätoimittaja Eeva-Helena ”Betsy” Jokitaipale lupasi Matille unelmien ulkomaanmatkan palkinnoksi, jos mäkikotka liitelee kultaan mäkihypyn veteraanien MM-kisoissa.

Matti teki työtä käskettyä, pokkasi kirkkaimman mitalin ja reissasi Mervinsä kanssa Intiaan Goaan.

Matti Nykäsen kuolemasta tänään kolme vuotta – lesken julkaisu särkee sydämen

Reissulla oli tietysti mukana luottotoimittaja Kaitsu ja kuvaajana toimi hänen vaimonsa Sari Merilä, joka taltioi värikkäältä matkalta videota. Sieltä tehtiin myös kahden aukeaman kansijuttu Seiskaan. Videomateriaali henkii 2000-luvun lopun ajankuvaa.

– Kaikkiaan videomateriaalia oli liki 10 tuntia, josta leikkasin minulle ja Matille muistoksi 40-minuuttiset kotivideomaiset dvd:t Uuno Turhapuron tyyliin, Kaitsu muistelee.

– Videota ei ole koskaan näytetty missään. Kun Mervistä tuli avioero, Matti poltti oman dvd:nsä kiukuspäissään takassa. Jäljellä on siis vain yksi ainoa dvd-levy.

Matti ja Mervi Intiassa -sarjan avausjaksossa Matti esittelee ensimmäisen aamulenkkinsä jälkeistä löytöä: navetaksi nimeämäänsä baaria.

– Siellä on hienoa porukkaa, tämän kaupungin kermaa istuu siellä, Matti veistelee ennen baariin menoa.

Muistatko?! Näin Matti Nykäsen ja Mervi Tapolan kohusuhde sai alkunsa!

Matti tykästyy paikkaan heti ensisilmäyksellä.

– Me ollaan Intiassa tässä paikallisessa kuppilassa. Tämä on mun kantapaikka. Näin nopeasti se vaan onnistuu meikäläiseltä tää kantapaikan haku.

Mainos
Mainos päättyy

– Heti aamulla, kun silmä vähän aukesi ja kukko pieraisi, minä lähdin etsimään tätä, ja aamulla tää löytyi. Se oli noin kello 6.30, Matti sanoo tyytyväisenä.

Matti ja Mervi Intiassa -sarjan jaksot ovat katsottavissa seiska.fi:ssä torstaista 3.3. alkaen. Joka päivä julkaistaan uusi jakso.

Mervi Tapola avioitui kahdesti Matti Nykäsen kanssa - kerran liitto siunattiin Intiassa! Kuvat!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan