”En pidä sitä ammatillisena läpimurtonani!” Pingviinitanssi teki Janne Katajasta koko kansan tähden – tältä hauskuuttaja näytti silloin!

Janne Kataja muistelee uransa alkua.
Mainos
Mainos päättyy

Sunnuntaina 40 vuotta täyttävä Janne Kataja on ehtinyt touhuta neljässä vuosikymmenessä kaikenlaista teatterista, televisiosta ja radiosta elokuviin sekä kunnallispolitiikkaan. Stand up -koomikko ja taikuri on myös lelukauppias.

40 vuotta täyttävä Janne Kataja avautuu menneisyydestään: Minusta piti tulla pappi!

2007–2010 Sari Tammisen aisaparina Kesäillan valsseja juontanut Janne arvelee kansallisen läpimurtonsa tapahtuneen vuonna 2007. Tuolloin hän hauskuutti kansalaisia MTV3:n Idols Extrassa, jossa lanseerasi niin sanotun pingviinitanssin.

– Luulen, että siitä minut opittiin tuntemaan. En tosin itse pidä sitä ammatillisena läpimurtonani, koska olin tehnyt teatteria jo kauan ennen sitä.

Tyylinäyte Idols Extran juontajana vuodelta 2007. Mukana olivat myös Jani Toivola ja Ellen Jokikunnas.
Tyylinäyte Idols Extran juontajana vuodelta 2007. Mukana olivat myös Jani Toivola ja Ellen Jokikunnas.
Mainos
Mainos päättyy

– Olen onnellisessa asemassa, sillä pystyn pitkälti valitsemaan työkeikkani. Se on kaikkein hienointa! Mutta tämä on asiakaspalvelutyötä, ja tässä on tehtävä kaikkensa ollakseen sen kaiken luottamuksen arvoinen.

Näin Janne Kataja teki hurjan ulkonäkömuutoksensa Kalevi Keihäseksi – lihotti itseään jopa 8 kiloa: ”Stressasin, saanko tarpeeksi hyvän pömppövatsan!”

Vaikka Janne nähdään parhaillaan sellaisissakin tv-suurtuotannoissa kuin Masked Singer, Keihäsmatkat ja Suurmestari, hämäläisen veri vetää yhä väkevämmin tuotantopuolelle.

– Minusta on äärimmäisen ihastuttavaa kehittää draamasarjaa ja olla välillä kameran takana. Alalla on hyvä pöhinä, uskon sen olevan menossa oikeaan suuntaan.

– Komedia on työvälineenä kiinnostava, ja siihen voi liittyä ripaus historiaa sekä ajankuvaa. Tuottamamme Keihäsmatkat on siitä hyvä esimerkki. On hauskaa, kun voi huoletta pomppia tyylilajista toiseen eivätkä päivät ole koskaan samanlaisia!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan