Eicca Toppisesta eronnut Kirsi Ylijoki avautuu suhteen päättymisen syistä Me Naisissa - maksoi kovan hinnan Eican musiikkiurasta: "Ero oli paras ratkaisu"

Näyttelijä Kirsi Ylijoki, 52, ja Apocalyptica-yhtyeen muusikko Eicca Toppinen, 45, erosivat vuoden 2019 lopulla yllättäen peräti 23 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen.
Uutinen tuli maaliskuussa 2020 lähes kaikille shokkina. Nyt Kirsi kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, miksi pariskunta päätyi päättämään parisuhteensa.
Kirsin mukaan eron taustalla olivat suhteeseen tulleet muutokset, jotka olivat tapahtuneet Eican musiikkiuran huiman menestyksen seurauksena.

– Oli upeaa, että Eican soittohaaveet alkoivat Apocalypticassa toteutua. Hinta oli kuitenkin kova, ja se heijastui perhe-elämämme jokaiseen osa-alueeseen. Jopa niin suuressa määrin, että vaikka rakkautta riitti ja riittää yhä, ero oli lopulta meille molemmille paras ratkaisu, Kirsi sanoo lehdessä.
Pariskunnalla on kaksi poikaa, ja Kirsi asuu nuoremman lapsen kanssa omillaan Sipoonkorven kansallispuiston läheisessä talossa, josta Eicca ja toinen poika ovat muuttaneet pois.
– Enää puolisoni unelma, joka kasvoi isoksi ja lähti ryöppyämään, ei vaikuta suoraan minuun. Hyvä niin. Toisen haaveen tukeminen vuodesta toiseen vie valtavasti energiaa.
Kirsi kertoo Me Naisissa, ettei ole jäänyt eron jälkeen yksin, vaan hänellä on perheen lisäksi ympärillään runsaasti ystäviä. Hän ei myöskään tällä hetkellä hae aktiivisesti rinnalleen uutta kumppania.
– Kiitos ystävieni, lasteni ja perheeni, minulla on elämässäni valtavasti lämpöä ja rakkautta. En kaipaile täällä puolikkaana ihmisenä ketään pelastajaa.
Eican ja Kirsin viime vuoden maaliskuussa sosiaalisessa mediassa julkaisema eroilmoitus kertoi jo paljon siitä, ettei ero syntynyt minkään yllättävän draaman takia, vaan se oli uutteran harkinnan lopputulos.
– Maailman mullistuessa ihmeellisellä vauhdilla on meidän elämässä ollut hidas ja syvällinen prosessi, jonka myötä olemme viime vuoden lopulla päättäneet erota. Päätös on syntynyt erittäin hyvässä ja lämpimässä yhteisymmärryksessä näiden syvien pohdintojen tuloksena, Kirsi kirjoitti tuolloin Facebookissa.
Aviopari Eicca Toppinen ja Kirsi Ylijoki keikkailevat yhdessä – ”Vaimon kanssa on rennompaa”