Aviopari Eicca Toppinen ja Kirsi Ylijoki keikkailevat yhdessä – ”Vaimon kanssa on rennompaa”

Näyttelijä Kirsi Ylijoki, 49, saapui Kultainen Venla -gaalaan ruskettuneena. Hän oli juuri palannut Suomeen Meksikosta, missä hän oli Apocalyptica-yhtyeessä soittavan muusikkomiehensä Eicca Toppisen, 43, kanssa keikkamatkalla.
– Meillä on Kirsin kanssa yhteinen bändi. Se on tavallaan harrastustoimintaa, mutta tavallaan ei. Se jää aikatauluissa Apocalyptican ja Kirsin näyttelemisen jalkoihin. Vaimon kanssa keikkaileminen on rennompaa, vaikka olemme tehneet jo 150 keikkaa, ja nyt heitimme seitsemän keikkaa Meksikossa, Eicca kertoo.

Eicca myöntää katsovansa työnsä luonteen takia harvoin televisiota mutta on pyrkinyt katsomaan vaimonsa työt.
Kirsin ja näyttelijä Pilvi Hämäläisen tähdittämä Keisari Aarnio palkittiin gaalassa parhaana draamasarjana. Kirsi ja Pilvi eivät tunteneet toisiaan ennen sarjan kuvauksia.
Eikö Eicca Toppisen fanit kauhistuttanut kaljukuva ollutkaan aprillia?! Katso!
– Sen kautta tutustuimme, ja kun kuvaukset loppuivat, meillä meni välit täysin poikki. Meidän yhteinen Meksikon-reissu Kirsin ja Haloo Helsingin Ellin kanssa oli ihan hirveä, Pilvi vitsaili punaisella matolla.
– Se on hirveää tappelua aina, kun tulemme kylään toistemme luo, Kirsi jatkoi.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!