
Eevi Teittinen palasi someen itkuisen tilityksen kanssa: "Kuinka voisi iloita arjesta"
Hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 33, vietti useamman viikon hiljaiseloa somessa, jonka aikana pienen lapsen äidin Instagram-tilillä päivityksen virkaa hoitivat arvonnat ja yhteistyönä tehdyt maksetut julkaisut.
Tänään torstaina (10.3.) Eevi päivitti kuitenkin kuvapäivityksen, jossa hän kertoo pienokaisensa aloittaneen uimakoulun.
- Pieni 4kk (sydämiä) Könö on päässyt isojen tyttöjen harrastusten pariin tällä viikolla. Uimakoulussa hän on pienin tipu, mutta varmaan sinnikkäin. Myös kiinteät sapuskat on päästy aloittamaan. Sitä menee vielä enemmän suun ulkopuolelle, mutta maistuu. Isojen tyttöjen vaipatkin lähti ostoslistalle. Äiti ei kestä, aika todellakin juoksee. Kädet on ja pysyy täynnä, Eevi kirjoittaa julkaisunsa yhteyteen ja kertoo nimiäisiä vietettävän huhtikuussa.
Eevi Teittisen ja Teemu Packalénin lapsi sai kansainvälisen nimen
24 tuntia näkyvissä Instagramin tarinoissa Eevi puolestaan kertoo koskettavasti tunteistaan.
- Eilen menin nukkumaan, kyynelten valuessa pitkin poskia. Ahdistus jyskytti rinnassa ja rukoilin Ukrainan lapsille suojelusenkeleitä. Sinä pieni tyttäreni olet turvassa kainalossani ja se tuntui etuoikeutetulta. Samaan aikaan niin väärältä; miksi yhdenkään lapsen tulisi kärsiä tästä hulluudesta? Äidiksi tulo on tehnyt asioista aikaisempaakin herkempiä, Eevi kirjoittaa herkän kuvansa yhteydessä.
- Vaikka kuinka yrittäisin keskittyä meidän hyvinvointiin, varjostaa maailmantilanne mieltä. Luulen, etten ole ainoa äiti, jolla on samoja tuntoja tällä hetkellä. Kuinka voisi iloita arjesta, kun se tuntuu ihan väärältä ja jopa mahdottomalta. Kun asiat tulee riittävän lähelle, näkee niiden vaikutuksen eri tavoin.
Eevi sai esikoisensa puolisonsa Teemu Packalénin kanssa 1.11.2021.
Eevi Teittinen ja Teemu-rakas veivät itkevän keskosvauvansa lääkärille - uudet tehokeinot käyttöön
Seiskan tuoreimmat viihdeuutiset: Marita Taavitsaisen erohuhut, Lauri Mäntysalon rattijuopumus ja Lola Odusogan ero