Big Brotherin evankelista-Ville esitteli Diana-vaimonsa: Suhteemme alkoi yhden illan jutusta!

Evankelista-Ville
Mainos
Mainos päättyy

Big Brother Suomen puhutuimpiin asukkaisiin lukeutunut evankelista-Ville tapasi vaimonsa Dianan ammattikorkeakoulun illanistujaisissa. He ovat pitäneet yhtä siitä asti, mutta Dianan mukaan rakkaustarina ei ollut kuin suoraan romanttisesta komediasta.

– Minun ja Villen tarina alkoi yhden illan jutusta. Siinä olemme edelleen. Se oli aluksi pelkkää hengailua, ei mitään seurustelua. Suhteemme oli on–off-tyylistä ensimmäisen vuoden verran, kunnes totesimme, että yhdessä on parempi olla, Diana muisteli Seiskalle.

BB-Ville ja Diana-puoliso

Big Brotherin evankelista-Ville rukoilee sairaiden puolesta – paransi jopa Niko Saarisen krapulan: ”En kyseenalaista Isän vastausta, tilanne oli hyvin tyhjentävä!"

Vaikka rakkaustarinan alku ei ollutkaan kuin elokuvista, on Villen ja Dianan rakkaus vahvempi kuin yhdenkään romanttisen elokuvan loppuhuipennus.

Mainos
Mainos päättyy

– Meillä on rakkaus, johon olemme kasvaneet. Vanhalla kansalla on hyvä sanonta: laitetaan kaksi kylmää kattilaa hellalle samaan aikaan, ja ne lämpenevät samaan aikaan. Joillekin tulee voimakas rakastumisen tunne, ja sen jälkeen tuleekin romahdus. Minulle ja Dianalle ei käynyt niin. Meidän rakkautemme on noussut, ja olemme kasvaneet tukevaan rakkauteen, Ville muotoili.

Big Brotherin evankelista-Ville aloitti uuden Youtube-sarjan  - hämmästyi vieraaksi saapuneen BB-Jukan paljastuksesta: "Ei voi olla, että olet vitosella...."

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan