BB-Valvomo: Mia, olitko ihastunut Aleksiin? Näin hän lopulta vastasi...

Mainos
Mainos päättyy

Big Brotherissa kolmanneksi sijoittunut Mia hämmästyi, miten tosissaan muut asukkaat ottivat talossa pelaamisen.

- En olisi uskonut, että en pysty tuon enempää pelaamaan. Jos olisin pelannut enemmän, olo olisi voinut käydä itselleni raskaammaksi. Se yllätti, Milluksikin kutsuttu Mia toteaa.

Mia ylsi Big Brotherissa kolmanneksi.
Mia ylsi Big Brotherissa kolmanneksi.

BB-Mian järkyttävä laihdutusavautuminen – omena päivässä

Mia vietti talossa tiiviisti aikaa Aleksin kyljessä, mutta kaksikko kutsui välejään sisaruksellisiksi. Katsojien kesken käytiin kuitenkin kiivasta keskustelua siitä, kokivatko Mia ja Aleksi kaveruuden lisäksi myös romanttisia tunteita keskenään.

BB-Valvomon haastattelussa Mia pyörittelee edelleen päätään ja jättää vastauksen kuulijan tulkittavaksi.

- Kyllä kaikkia asukkaita kohtaan tulee jonkinlaisia fiiliksiä. Jokaisen kohdalla oli erilainen. Allunkin kohdalla oli erilainen kuin muiden kohdalla, Mia hymyilee.

BB-Valvomo: Mian kanssa lähentynyt Aleksi kieltää talossa kuullut suudelmat: "En pussaile sisaruksia"

Mia ja Aleksi keskustelivat talossa tunteistaan myös jonkinlaisen salakielen avulla. Mia myöntää, ettei asioista suoraan puhuminen tuntunut aina luontevalta kymmenien kameroiden ympäröimänä.

- Se voi olla joo. Meillä on kuitenkin yhtä erikoinen huumorintaju, niin se menee sellaiseksi helvetin papukeskusteluksi.

Vielä talossa ollessaan Mia myönsi vaihtaneensa Aleksin kanssa jopa suudelmia. BB-Valvomon haastattelussa aiemmin vieraillut Aleksi kuitenkin kielsi pusuttelun täysin.

Mia on työskennellyt ennen Big Brother-reissuaan muun muassa Hitmix-radiokanavalla.
Mia on työskennellyt ennen Big Brother-matkaansa muun muassa Hitmix-radiokanavalla.
Mainos
Mainos päättyy

Suudeltiinko BB-talossa ensimmäistä kertaa? Mia ja Aleksi viettivät herkkiä hetkiä peiton alla

Mia myöntää olevansa tekemisissä Aleksin kanssa myös talon ulkopuolella. Aleksi on viettänyt aikaa tiiviisti jo esimerkiksi Sofian kanssa.

- Kyllä tuo meidän trio jää tänne ulkoelämäänkin. Aion hengata kummankin, Sofian ja Aleksin, kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan