fbq
Laura Voutilainen

Avioero saa Laura Voutilainen itkun partaalle Vain elämää -jaksossa – Olli Lindholm avautui omasta erostaan!

Laura Voutilainen joutuu torstaina Vain elämää -taipaleensa tunteikkaimman tilanteen eteen.

Vain elämää -ohjelmassa vietetään tällä viikolla Irinan päivää. Torstai-illan jaksossa Laura Voutilainen tulkitsee Irinan Koko kuva -kappaleen, ja keskustelu kääntyi kappaleen sanoman myötä parisuhteen päättymiseen ja Lauran avioeroon. Laura ja hänen ex-miehensä Juha Heikkilä jättivät avioerohakemuksen elokuussa 2015. Lopullinen ero astui voimaan talvella 2016.

Laura on sittemmin löytänyt jo uuden: Nämä kuvat vahvistivat Laura Voutilaisen ja Aamulypsy-tähden suhteen – katso!

Myös itse hiljattain vanhan suhteen päättänyt ja uuden aloittanut Olli Lindholm halusi tarjota tukensa kyyneliään nieleskelevälle Lauralle.

− Siinä on yksi lohduttava puoli. Monasti, kun ihmissuhde loppuu, saattaa käydä niin, että sille toiselle käy myös todella hyvä tuuri kun se loppuu. Se on elämän uusi alku ja sille toiselle pelastus. Hän saa paremman elämän. Tässä puhun ehkä omasta liitostani. Hänellä menee nyt paremmin kuin minun kanssani. Eikä se ole kenenkään syy. Asiat vain menevät niin. Sitten ne lakaistaan maton alle vuodesta toiseen, ja sitten tullaan sellaiseen puhumattomuuden tilaan, niin on todella hyvä, kun se loppuu ja toinen saa alkaa elämään. Ettei toinen kurista sitä toista hengiltä, Olli sanoo.

− Juuri näin, Laura huokaisee.

Irina ei pysty pidättelemään tunteitaan kappaleen aikana. Hän kyynelehtii kappaleen alusta loppuun.

− Tiedän Lauran elämäntilanteen, ja voin vain kuvitella, miltä se tuntuu. On ollut varmasti todella pitkä prosessi hänellekin tämä eroprosessi, ja sitten on uuden edessä. Minulle tuli hirveän haikea olo jo ennen kuin hän alkoi laulaa, Irina kommentoi esitystä.

− Meidän suvussa ei ole kukaan koskaan eronnut. Eli minä olen ensimmäinen. Tajusin, että se kynnys erota on silloin paljon suurempi. En tajunnut sitä, mutta se oli alitajunnassa, Laura sanoo esityksensä jälkeen.

Vain elämää Nelosella torstaisin ja perjantaisin klo 20.