Alina Tomnikov herkistyi uudesta aluevaltauksestaan: "Toinen esikoinen tuli uunista ulos"

Näyttelijä sai ensimmäisen lapsensa lisäksi toivottaa tervetulleeksi myös esikoiskirjansa.
Näyttelijä Alina Tomnikov, 35, synnytti hiljattain esikoisvauvansa. Vauva-arjen ollessa vasta aluillaan saa hän valmistautua myös toiseen suureen käännekohtaan; hänen esikoisromaaninsa julkaistaan 31. elokuuta.
Kirjansa etukäteiskappaletta hypistelemään päässyt esikoiskirjailija jakoi hilpeän mutta tunteellisen kuvasarjan teksteineen Instagramiin.
– Kakkukahvit! Toinen esikoinen tuli tänään uunista ulos, Alina hihkuu.
Aviomiehensä, elokuvaohjaaja Lauri Laukkasen ja vastasyntyneen lapsensa kanssa kirjaansa tutustuvan Alinan kuvista välittyy puhdas riemu ja innostuminen.
Tältä Alina Tomnikov näyttää vain päiviä synnytyksen jälkeen – ''Tuntuu itseltä''
– Huomasin pitäväni kirjaakin sylissä kuin lasta. Vähänhän se sellainen onkin, Alina pohtii teoksensa merkitystä.
Eräässä kuvassa hän pitelee kirjaa vauvansa rattaiden edessä, Laurin ottaessa esikoisista yhteiskuvaa.
– Kustannustoimittajan kanssa hypisteltiin ja fiilisteltiin. Minä: sehän on oikea kirja! Huh heijaa. Otettiin kahden esikoisen tuplakuva, Alina kertoo.