Ylen tanskalainen uutuussarja sai hurmioituneen vastaanoton katsojilta – tästä on kyse

Draamasarjassa Afganistanissa erikoisjoukoissa työskennellyt mies haluaisi erakoitua metsään, mutta oudot tapahtumat pakottavat hänet palaamaan yhteiskuntaan.
Tanskalainen Oxen-draamasarja starttasi maanantaina 29.7. Ylen kanavilla. Sarja sai hyvän vastaanoton sosiaalisessa mediassa.
Sarjassa seurataan Afganistanissa erikoisjoukoissa työskennellyttä Niels Oxenia. Miestä syytetään väärin perustein huumeiden hallussapidosta. Menetettyään työnsä, Niels toivoo löytävänsä mielenrauhan Jyllannin metsistä. Pahaenteiset tapahtumat pakottavat miehen palaamaan yhteiskuntaan, johon hän on menettänyt uskonsa. Vuonna 2023 valmistuneen sarjan pääosissa nähdään Jacob Lohmann, Josephine Park ja Ellen Hillingsö.
Tv-sarja perustuu Jens Henrik Jensenin kirjoihin. Oxen-trilogian ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2012, jonka myötä Jensistä kehkeytyi kansainvälinen menestyskirjailija.

Sarja on kerännyt ylistystä Yle Areenan Facebook-sivulla. Katsojat kertovat sarjan vaikuttavan lupaavalta, ja osa on katsonut kaikki jaksot putkeen. Muutama kommentoija ei ollut ensimmäisestä jaksosta täysin vakuuttunut, mutta aikoo antaa vielä mahdollisuuden.
– Non-stoppina katsoin sunnuntai-iltana, nyt taas kuivin suin odottelen uusia sarjoja, Varpu kertoo.
– Oli jännä, kaikki jaksot meni samaan putkeen. Uutta katsottavaa pitää odotella taas, Ritva komppaa.
– Olipa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suosittelen, Merja kehuu.
– Katsoin sunnuntaina ekan jakson. En nyt koukkuun jäänyt, että olisi pitänyt jo Areenasta katsoa loput, mutta ihan lupaava alku, Marko kertoo.
– Aivan mielettömän hyvä sarja. Eilen aloitettu ja tänään katsottu äsken viimeinen jakso. Suosittelen, taattua tanskalaista! Marjut hehkuttaa.
– Parin jakson jälkeen tuntuu pikkuhiljaa käynnistyvän. Ei ihan parasta pohjoismaista laatua, mutta kyllä tätä nyt katselee, Kristiina sanoo.
– Oli jännittävä ja mukaansa tempaava sarja, että piti ahmia jaksot kahdessa päivässä! Suositus, Elina kirjoittaa.
Katsojat kyselevät toisen kauden perään Facebook-kommenteissa. Yleltä vastaus kuuluu, että sarjasta on kuvattu vasta yksi kausi, mutta toiveissa olisi jatkokausi.
Oxen maanantaisin Teema & Fem -kanavalla, kaikki jaksot Yle Areenassa.