fbq
Viola Davis The First Lady

Viola Davis oli kauhuissaan päästessään esittämään Michelle Obamaa: "En ole pelännyt mitään roolia yhtä paljon!"

Yhdysvaltalainen Viola Davis on yksi sukupolvensa arvostetuimmista näyttelijöistä, jonka palkintokaapista löytyvät Bafta-, Emmy- ja Oscar-patsaat. Davis on myös tunnettu rohkeista ja monipuolisista rooleista, joita on nähty niin periodidraamassa (Piiat, Fences, Ma Rainey’s Black Bottom), trillerissä (Vangitut, Widows) kuin scifi- ja toimintaelokuvassa (Ender’s Game, The Suicide Squad).

Davis kertoo olleensa kuitenkin kauhuissaan, kun hän hyväksyi tarjouksen esittää Michelle Obamaa, Yhdysvaltain ensimmäisen mustan presidentin Barack Obaman puolisoa.

– Kaikki tuntevat Michelle Obaman ja kaikilla on hänestä mielipide. Hänestä puhutaan aivan kuin ihmiset omistaisivat hänet. Niinpä olin kauhuissani. En ole pelännyt mitään roolia yhtä paljon, Viola tunnustaa Katsolle etäyhteydellä.

Paramount+-palvelussa 18. huhtikuuta julkaistava sarja keskittyy nimensä mukaisesti Yhdysvaltain ensimmäisiin naisiin eli presidenttien puolisoihin. Michelle Obaman lisäksi avauskausi kertoo Eleanor Rooseveltista ja Betty Fordista, joita näyttelevät Gillian Anderson ja Michelle Pfeiffer. Sarjan on ohjannut tanskalainen Oscar-voittaja Susanne Bier, jonka tunnetuimpia elokuvia ovat Häiden jälkeen, Things We Lost in the Fire, Kosto, Toinen mahdollisuus ja Bird Box. Viimeksi Bier ohjasi Nicole Kidmania ja Hugh Grantia HBO-sarjassa The Undoing.

Obama on kauden henkilöistä ainoa, joka on elossa. Davisin mukaan ajatus, että Michelle näkee sarjan, vei häneltä yöunet.

– En saanut unta, kun pelkäsin tuottavani hänelle pettymyksen. Kuuntelin hänen podcastiaan sata kertaa ja luin kaiken, mitä hän on kirjoittanut. Taustatyöstä huolimatta en saanut selville, miten hän makaa sängyssä Barackin kanssa! Viola nauraa.

The First Lady Michelle ja Barack Obama

Davis kertoo tavanneensa Obaman kerran ennen kuvauksia.

– Hän ei vaikuttanut hetkeään naiselta miehen takana, vaan henkilöltä, joka tiedostaa oman arvonsa. Lisäksi hän on aidosti kiinnostunut muista ihmisistä, eikä vain esitä olevansa.

Violan mukaan maskeeraus on helpoin osuus, kun näyttelijä muuntautuu oikeaksi henkilöksi.

– Vaikeinta on tavoittaa kohteen ihmisyys, etenkin silloin, kun kaikki tuntevat hänet. Koko totuutta ei voi koskaan saavuttaa. Jos joku jututtaisi kaikkia minut tunteneita ihmisiä 70 vuoden kuluttua, hän saisi selville vain 40 prosenttia.

Tytöt tytöt tytöt -ohjaaja Alli Haapasalo hioi ylistettyä elokuvaansa pitkään: "Jotkut nuorisoelokuvat yrittävät olla trendikkäitä ja mielisteleviä"

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Auli Mantilan odotettu jännitysdraama Transport kuvaa piilorikollisuutta

Seuraa meitä somessa