Vakava sairaus keskeytti Edvin Laineen loistokkaan uran - ennen kuolemaa esitti hupaisan toiveen vaimolleen

Paljasjalkaiset savolaiset, iisalmelaiset Heikki ja Anna Bovellán antoivat toiseksi vanhimmalle pojalleen Edvinille herraskaisen nimen, joka äkkiä muuttui ihmisten suuhun sopivammaksi Eetviksi ja Iepiksi. Vain vuosi pojan syntymän jälkeen ranskalaisvivahteinen sukunimi vaihtui Laineeksi.

Ensimmäisen kerran Edvin pukeutui näyttelijän asuun kansakoulun lavalla.

– Kun esitys oli ohi, poikaa ei meinattu millään saada ottamaan partaa pois. Kouluun hän meni osa parransänkeä naamassaan ja sai opettajalta siitä huomautuksen, Edvin Laineen elämäkerrassa muistellaan.

Eipä osannut perhe tuolloin aavistaa, että kavereiden suosioon teatterirekvisiitalla pyrkinyt Edvin tulisi olemaan yksi maamme arvostetuimmista ohjaajista ja näyttelijöistä.

Halu tanssijaksi

Taiteisiin taipuvainen Laineen-perhe oli tyytyväinen, kun syksyllä 1920 Edvin pääsi harjoittelijaksi Työväen Näyttämölle. Vähäisten roolien ohessa hän maalasi näytelmien kulisseja ja haaveili salaa taideopinnoista.

Keväällä 1925 oli edessä muutto Kajaaniin. Täällä Edvin alkoi suunnitella ammattitanssijan uraa, mutta haaveet keskeytyivät armeijakomennukseen Viipurissa.

Palattuaan Iisalmeen Edvin löysi Nuorisoliitosta morsiamen Martan. Elämän suunta muuttui 1927, kun Edvin pääsi vuodeksi Suomen Näyttämöopistoon Helsinkiin. Kesken opintojen Martta synnytti parin esikoisen Kaijan.

Haaveet tanssimisesta tai kuvataiteilijan urasta jäivät arjen alle, ja valmistuttuaan Edvin suuntasi Turun Teatteriin. Täällä hän sai ensikosketuksen elokuviin, kun kaupungissa jo kokeiltiin uutta ja ihmeellistä äänielokuvien tekoa.

Matka jatkui 1935 Tampereen Työväen Teatteriin, jossa Edvin eteni johtajaksi asti. Kaikki oli mallillaan, kunnes jouluna 1937 Martta menehtyi äkilliseen aivoverenvuotoon.

Klassikolla leffatähdeksi

Edvinin ensimmäinen varsinainen filmirooli oli 1938 elokuvassa Laivan kannella, jonka vastaanotto oli vaatimaton, eikä elokuvaa ole esimerkiksi koskaan esitetty televisiossa. Seuraavana vuonna Edvin oli mukana Wilho Ilmarin ohjaamassa Seitsemän veljestä -filmatisoinnissa. Juhanin rooli teki hänestä leffatähden.

Vaikka Toivo Särkkä tarjosi miehelle hyvää palkkaa ja vakinaista sopimusta Suomen Filmiteollisuudesta, ei Edvin uskaltanut vaihtaa teatteria täysipäiväiseen elokuvatyöhön.

Siviilissä tapahtui paljon: teatteriromanssi näyttelijä Mirjam Noveron kanssa vaihtui avioliittoon 1941. Vuotta myöhemmin parille syntyi Jarmo-poika.

Vuonna 1943 Edvin lähti ovet paukkuen Tampereen Työväen Teatterista uuden johtajan tieltä ja liittyi Helsingissä Kansanteatterin ensembleen.

Toivo Särkän toive toteutui, kun Edvin suostui ensimmäiseen elokuvaohjaukseensa Yrjänän emännän synti (1943). Hänestä tuli nopeasti vakiojäsen ”Särkän tallissa” sekä Suomen Filmiteollisuuden toinen voimamies.

Sodan keskellä Edvin ja Mirjam kokivat ankaran iskun, kun heidän Jarmo-poikansa nukkui pois talvella 1944. Vuosi vierähti lapsen kuolemasta, kun perhe kasvoi Jarna-tyttärellä.

Kultaiset vuodet

Suomalainen elokuva oli tähän asti ollut maaseutu- ja kartanoromantiikka. Tämän rinnalle Särkkä-Laine-tiimi toivat realistisia teemoja, kuten alkoholismin, rikollisuuden ja sosiaaliset ongelmat.

Toisesta elokuvaohjauksestaan Ristikon varjossa (1945) Edvin odotti saavansa Jussi-palkinnon, mutta pysti meni Valentin Vaalalle. Tästä työstä kuitenkin käynnistyi Edvinin kovatahtiset vuosikymmenet elokuvaohjaajana, ja pelkästään vuoteen 1950 hän oli ohjannut kymmenen koko illan elokuvaa. Leffoja syntyi keskimäärin kaksi vuodessa, ja päälle Edvin näytteli ja ohjasi teatterissa.

1950-luvun alussa hän tarttui Niskavuori-sarjaan. Särkkä sai rahalla Niskavuoren Heta -filmausoikeudet, jota on pidetty jopa Edvinin ensimmäisenä todellisena elokuvana. Hän sai työstään himoitsemansa Jussi-palkinnon.

Seuraavina vuosina syntyivät vielä Niskavuoren Aarne (1954) ja Niskavuori taistelee (1957).

– Olkoon aihe mikä tahansa, haluan parhaan taitoni mukaan ja omalle näkemykselleni ja tavoitteelleni uskollisena pyrkiä toteuttamaan omaa supisuomalaista linjaani, ohjaaja on todennut.

Viimeinen toive vaimolle

Kun Särkkä oli lukenut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, alkoi hän välittömästi sopia sen filmatisoinnista. Edvin nappasi ohjauksesta Jussi-palkinnon, ja elokuva rikkoi Siltalan pehtoorin (1934) ja Kulkurin valssin (1941) jälkeen miljoonan katsojan haamurajan. Elokuvan tuotto oli niin suuri, että tuotantoyhtiö joutui ongelmiin verotuksen kanssa.

Tuntemattoman sotilaan tienestit eivät kuitenkaan kilahtaneet ohjaajan ja kirjailijan tilipussiin. Tästä närkästyneinä Edvin ja Väinö Linna perustivat 1961 Pohjantähti-tuotantoyhtiön, joka kuitenkin jäi vain paperille, ja Edvin siirtyi tuottajaksi Fennada-Filmiin.

Seuraavaa suurtuotantoa Edvin sai odottaa 1960-luvun lopulle, jolloin alkoivat Täällä Pohjantähden alla -kuvaukset. Värifilmille tekeminen oli ohjaajalle uutta, ja ensimmäistä kertaa hänellä oli mahdollisuus saada elokuvan tuotoista kolmasosaosuus.

Edvinin viimeiseksi elokuvaksi jäi Akallinen mies, jonka ensi-ilta oli joulukuussa 1986. Hän suunnitteli Leif Wagerin ja Tea Istan kanssa Sibelius-elokuvaa, mutta siihen ei ohjaajan aika riittänyt. Hän oli vakavasti sairas.

Syksyllä 1988 Edvinillä todettiin plasmasolusyöpä. Hän jatkoi ohjaamista näyttämöillä. Vaimolleen hän ilmoitti, ettei häntä saisi haudata Helsingin Hietaniemeen taiteilijakukkulalle.

– En halua enää haudassa tapella niiden kanssa. Olen ollut kaikkien kanssa jo ihan tarpeeksi, Edvin ilmoitti.

Syksyllä 1989 Edvin meni verensiirtoon, kaatui sairaalan vessassa ja vaipui koomaan. Hän kuoli pari viikkoa myöhemmin 84-vuotiaana.

Lähde: Kalevi Kalemaan Edvin Laine - sisulla ja tunteella (WSOY, 2003). 

Syyskuussa Edvin Laineen ohjauksista nähdään TV1:llä Musta rakkaus 13.9. klo 13.10, Yhden yön hinta 19.9. klo 13.20, Aaltoska orkaniseeraa 26.9. klo 13.25.

TV2:lla alkaa tiistaina 17. syyskuuta Akaton mies klo 19.00.

Lokakuussa nähdään TV1:llä Seitsemän veljestä 11.10. klo 13.15.