Uskoisitko? Harrison Ford täytti jo 80 vuotta – aloitti uransa vaatimattomasti puuseppänä

Maailman kuuluisimpiin näyttelijöihin kuuluva Harrison Ford on tehnyt loikan monen elokuvatähden tavoin suoratoistosarjoihin. Fordin ja Helen Mirrenin tähdittämä lännendraama 1923 käynnistyi 19.12. SkyShowtime-palvelussa. Yhdysvalloissa Yellowstone-sarjan odotettu esiosa keräsi ennätysyleisön, kun 7,4 miljoonaa katsojaa seurasi sen avausjaksoa.
Ford ei ole silti hylännyt valkokangasta, jolla hänet nähdään vielä kerran Indiana Jonesin roolissa. Steven Spielbergin tuottama ja James Mangoldin (Walk the Line, Logan) ohjaama ja käsikirjoittama Indiana Jones and the Dial of Destiny saa ensi-iltansa Suomessa 30. kesäkuuta 2023.
Heinäkuussa 80 täyttänyt Ford on elokuvalegenda, joka kuittaa edelleen tähtitieteellisiä näyttelijäpalkkioita. Hän kuuluu siihen Hollywoodin harvalukuiseen pappakerhoon, jonka naaman tunnistaa yli puolet maapallon väestöstä.
Syy tähän on yksinkertainen. Ford on esittänyt eräitä populaarikulttuurin historian suosituimmista elokuvahahmoista, joihin kuuluvat Indiana Jonesin ohella Star Wars -saagan Han Solo ja maailman parhaan scifielokuvan sankari Blade Runner. Fordin uran alku oli kuitenkin yllättävän vaatimaton.
Keskiluokkaiseen katolilais-juutalaiseen perheeseen Chicagossa 13. heinäkuuta 1942 syntynyt Ford osoitti kiinnostusta näyttelemiseen jo koulussa mutta hankki aluksi puusepän tutkinnon. Sahattuaan ja vasaroituaan riittävästi Ford muutti Los Angelesiin 1960-luvun alussa ja esiintyi pikkurooleissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Näyttelijän ensimmäinen merkittävä sivuosa oli George Lucasin vuoden 1973 nuorisoelokuvassa Svengijengi ’62. Kehuista huolimatta Fordin ura ei lähtenyt lentoon, joten hän palasi puusepäksi ansaitakseen elantonsa.

Vuonna 1975 Lucas etsi näyttelijöitä uuteen elokuvaansa Tähtien sota. Ford oli palkattu tekemään puusepän töitä Lucasin toimistossa, ja ohjaaja pyysi Fordia lukemaan vuorosanoja koe-esiintyjien kanssa. Ford oli turhautunut, koska Lucas ei tarjonnut hänelle roolia ja vastaili kysymyksiin sarkastisesti. Tyyli miellytti Lucasia, joka näki Fordissa Han Solon piirteet.
Star Wars -elokuvien valtavan menestyksen jälkeen myös Steven Spielberg oli halukas työskentelemään Fordin kanssa ja kiinnitti tämän ensimmäisen Indiana Jones -elokuvan, 1981 valmistuneen Kadonneen aarteen metsästäjät päärooliin.
Fordille kyseessä oli onnekas sattuma, sillä osan oli alun perin saamassa Tom Selleck, joka joutui kieltäytymään siitä Magnum-sarjan vuoksi. Tämän takia Ford palkattiin rooliin vain kolme viikkoa ennen kuvauksia.

Fordin uran kolmas merkkipaalu valmistui heti vuoden kuluttua Indiana Jonesin debyytistä. Itsekin alansa huipulle Alienilla (1979) noussut ohjaaja Ridley Scott halusi Fordin pääosaan tieteistrilleriin Blade Runner (1982), jota pidetään yhtenä Scottin ja Fordin parhaista elokuvista. Peter Weirin ohjaamasta jännitysdraamasta Todistaja (1985) Ford kuittasi puolestaan uransa toistaiseksi ainoan Oscar-ehdokkuuden.
Fordin näyttelijäura on jatkunut vahvana läpi vuosikymmenten, joiden varrella hän on palannut kuuluisimpiin rooleihinsa useammin kuin kerran. Laatuscifin ystävät olivat haltioissaan Fordin pääroolista Ryan Goslingin rinnalla klassikon jatko-osassa Blade Runner 2049 (2017). Sitäkin merkittävämpi oli Fordin paluu Han Soloksi J. J. Abramsin ohjauksessa Star Wars: The Force Awakens 2015.

Katso sai kunnian haastattella Fordia vuotta aiemmin The Expendables 3 -elokuvasta Cannesissa ja ujutti mukaan kymyksen myös Star Warsista.
– On aivan mahtavaa olla mukana uudessa Star Warsissa. J. J. Abrams on loistava ohjaaja, jonka lisäksi meillä on todella hyvä käsikirjoitus. Ilman sitä en olisi lähtenyt mukaan, sillä se on kaiken perusta, Ford perusteli tuolloin päätöstään palata rooliin 32 vuoden jälkeen.