Tästä syystä ihmiset lähestyvät Elena Leeveä uimahallissa

Kokenut näyttelijä tunnustaa olevansa yhä kova jännittäjä.
Tulevalla Sunnuntailounas-ohjelman kaudella näyttelijä Elena Leeven roolihahmo Eevi on ollut vuoden äitinä. Omassa elämässään Elenalla on äitiydestä pidempi kokemus, sillä hänen lapsensa ovat jo kouluikäisiä.
Video: Jarkko Niemi puhuu Sunnuntailounaan roolihahmostaan.
Syysiltojen hämärtyessä Elena aloittaa työrupeaman Helsingin kaupunginteatterissa. Iltaesitykset mahdollistavat sen, että hän voi olla kotona, kun lapset palaavat koulusta.
– Onneksi lapset ovat jo isompia ja tottuneet työrytmiini.
Palautetta uimahalleissa
Elena on tehnyt pitkän uran näyttelijänä. Vielä tänäkin päivänä hän saa adrenaliiniryöppyjä esiintyessään. Jännitys ei ole karissut vuosien saatossa.
– Jännitän yhä ensi-iltoja, ja jos yleisössä on tuttuja, se lisää jännitystä entisestään. Niissä hetkissä saatan miettiä, miten tämä voi vieläkin jännittää. Saatan pyöritellä päässäni, että tämä on ihan hullua – miksi teen tätä? Mutta joka kerta tunne väistyy ja adrenaliini valtaa kehon, Elena kertoo Katsolle.

Vaikka eletään sosiaalisen median aikakautta, Elena saa edelleen palautetta myös kasvotusten. Erityisesti sitä tulee yhdessä hänen lempipaikoistaan – uimahallista.
– On ihanaa saada sellaista välitöntä palautetta, Elena summaa.
Sunnuntailounas 21.9. alkaen MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.