Sunrise Avenuen historialliselle jäähyväiskeikalle pääsee kotisohvalta käsin

Samu Haberin luotsaamalle Sunrise Avenue -yhtyeelle päästään viimein jättämään kunnon jäähyväiset Helsingin Olympiastadionilla pidettävissä suurkonserteissa. Eilen perjantaina oli niistä jo ensimmäinen, ja tänään 9. pidettävä toinen Thank You For Everything -jäähyväiskeikka on mahdollista katsoa Ruutu+-suoratoistopalvelussa kertamaksulla.
Kesän isot kotimaiset stadionkeikat livenä tv:ssä: Antti Tuisku, Haloo Helsinki!, Sunrise Avenue…
Ruutu+:n keikkapakettiin kuuluu sekä suora lähetys la 9.7. että ennen keikkaa julkaistavaa lisämateriaalia.
Vuonna 2002 aloittanut pop/rock-yhtye Sunrise Avenue kertoi jo joulukuussa 2019 aikovansa panna pillit pussiin. Keväällä 2020 alkanut koronapandemia sotki kuitenkin bändin alkuperäiset suunnitelmat jäähyväiskiertueen osalta.
Bändi on yksi menestyneimpiä suomalaisia yhtyeitä. Se on saavuttanut muun muassa yhteensä 18 kulta- ja platinalevyä, ja yhtyeen albumeja on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Jäähyväiskiertueen aiemmilla keikoilla on kuultu muun muassa kappaleet Forever Yours, I Help You Hate Me ja Fairytale Gone Bad.