Sometähti Mandimain ruokavalio järkyttää: "Shokki"
Mandimai Sundberg elää sipsillä ja herkuilla ja jättää oikean ruoan syömättä. Pippa Laukka toteaa sometähden ruokaympyrän olevan itsessään jo shokki.
Olet mitä syöt -ohjelman torstaina 4.12. nähtävässä jaksossa ruokaremonttiin joutuu somevaikuttaja Mandimai Sundberg.
Video: Pippa Laukka kertoo mielipiteensä Ozempicista.
Kahden pienen lapsen äidin polttoaineena toimivat herkut ja mieliteot.
– Aloitan aamun suklaalla, ja lounaana saattaa olla sipsipussi, Mandimai kertoo jaksossa.
Pahin pelko
Mandimai ei ole koskaan tottunut syömään hedelmiä ja vihanneksia. Osasyy siihen pohjautuu lapsuuteen, kun hän oli hyvin allerginen.
Mandimai on kärsinyt kovista vatsakivuista jo yhdeksän vuoden ajan. Esimerkiksi päivän kestävillä työreissuilla hän ei uskalla syödä välttämättä ollenkaan, sillä vessa tulee olla aina lähellä.
Mandimai ei ole uskaltautunut kipujensa vuoksi lääkäriin, sillä pelkää pahinta.
– Pelkään, että mulla on esimerkiksi suolistosyöpä. En haluaisi mieluusti esimerkiksi jotain avannepussia. Olen itkenyt sitä kumppanilleni, että mitä jos mulle tulee sellainen.
Mandimailla oli teini-iässä anoreksia. Sen myötä hänellä saattaa olla edelleen vääristyneitä ajatuksia.
– Saatan ajatella, että ruoka on yhtä kuin lihominen. Koska ruoassa on kaloreita, niin mieluummin saan ne sellaisesta ruoasta, josta pidän kuin terveellisestä kotiruoasta, joka ei ole niin mun mieleen.
Herkkuja ja prosessoitua ruokaa
Hyvinvointilääkäri Pippa Laukan neuvoilla Mandimai tahtoo löytää itselleen sopivan ruokavalion, joka tukisi hänen terveyttään ja hyvinvointia. Tämänhetkinen ruokavalio aiheuttaa aivosumua ja väsymystä.
Pippa Laukka on äimistynyt nähdessään Mandimain jääkaapin, joka on täynnä herkkuja ja prosessoitua ruokaa.
Somevaikuttaja kertoo, että janojuomana toimivat limsat ja lounaana sipsikulho kera dipin.
Mandimai panostaa kuitenkin lastensa syömiseen.
– En ymmärrä, miksi en syö siitä samasta, kun teen lapsilleni ruokaa.
Mandimai on pitänyt viikon ajan ruokapäiväkirjaa. Hän on ruokaillut viikon aikana muun muassa erilaisia pikaruokia, hampurilaisesta pitsaan, mutakakkua, jäätelöä, karkkia, suklaata, limsaa… lista on loputon.
– Nyt seuraa tässä ohjelmassa ennennäkemätön hetki. Mulla on ollut aina tapana tuoda joku shokkielementti. Sun kohdalla tämä pöytä on itsessään shokki. Ei tarvita mitään erillistä, Pippa laukka toteaa.
Huolestuttava tulos
Pippa kysyy syömishäiriötaustaiselta Mandimailta, haluaako hän, että hänet punnitaan. Hän suostuu. Paino vastaa hänen odotuksiaan.
– Ei ole sama paino kuin ennen raskauksia. Pitää olla kuitenkin armollinen itselleen. Kun on kaksi lasta tehnyt, niin ei paino tarvitse olla sama kuin ennen.
Mandimaille tehty Inbody-mittaus näyttää hyvältä. Lihas- ja rasvamäärä on tasapainossa. Myös kolesteroli ja verensokeri ovat normaaleja. Keliakiaa ei myöskään ole.
Pippa toteaa Mandimaille kuitenkin ärtyneen suolen oireyhtymän, ja hänellä on b- ja d-vitamiinien puutostila.
Yksi huolestuttava seikka mittauksesta myös löytyy. Mandimain verisuonten ikä on kuin 30–40-vuotiaalla.
– Olin aika pettynyt itseeni. Olen kohta 25, ja verisuoneni ovat kuin nelikymppisellä, Mandimai harmittelee.
Pippa passittaa liikuntaa vihaavan Mandimain urheilemaan ja esittelee hänelle ruokavalion, joka sisältää paljon vihreää ja kasviksia.
Pippa vinkkaa Mandimaille myös välipalavaihtoehdoksi mutakakun sijaan proteiinirahkan, jonka kylkeen voi laittaa vaikkapa vadelmia. Mutakakkua saa myös syödä, mutta Pippa suosittelee kylkeen esimerkiksi porkkanan.
Pippa ei kuitenkaan kiellä mitään Mandimailta.
– Ajatus on, että sallin sun syövän kaikkea. Tämä on esimerkki, mitä ruokavalioon kannattaa tuoda, Pippa toteaa ja näyttää vihanneksia ja hedelmiä notkuvaa pöytää.
Olet mitä syöt torstaisin MTV3-kanavalla.
