Salatut elämät -suosikkihahmo tekee paluun sarjaan
Salattujen elämien syksy on lähtenyt railakkaasti käyntiin. Keväällä sarjasta poistunut Leo (Aron Syrjä) teki vastikään paluun Pihlajakadulle. Ensi viikolla sarjaan palaa myös pitempään poissa ollut suosikkihahmo Benjamin Taalasmaa (Aaron Bojang).
Bonjangin näyttelemä Benjamin nähtiin Salatuissa elämissä vuodesta 2017 vuoteen 2021. Hahmon isä on Kari Taalasmaa ja äiti jo ammoin sarjasta poistunut Noora Autio.
Benjaminin viimeisimpiin käänteisiin Pihlajakadulla kuului hänen ja Severi Sievisen välinen riita somejulkkis Anna Ihalaisen huomiosta. Tehdäkseen Annaan vaikutuksen Benjamin alkoi julkaista parkour-videoita sosiaalisessa mediassa.
Pitkään jatkuneen säädön ja draaman jälkeen Benjamin päätyi yhteen Annan kanssa. He poistuivat sarjasta yhtä aikaa keväällä 2021 lähtiessään Keniaan tapaamaan Benjaminin Noora-äitiä.
Syy Benjaminia näytelleen Aaron Bojangin poistumiseen sarjasta oli armeija, joka hänen piti käydä suorittamassa. Samaan aikaan asepalveluksensa suoritti myös Severi Sievistä vuosina 2011–2016 näytellyt Rufus Rusanen sekä Severiä vuosina 2016–2021 näytellyt Roope Puhakka.
Viime vuoden syyskuussa Bojang julkaisi Instagram-tilillään kuvan kolmikosta kurkkusalaateissa.
Benjaminin paluujakso julkaistaan C Moressa perjantaina 26. elokuuta. MTV3-kanavalla paluujakso nähdään perjantaina 2. syyskuuta.
Salatut elämät maanantaista perjantaihin MTV Katsomossa ja klo 19.30 MTV3-kanavalla.
