Katso logo

Robert Pattinson tähdittää Parasite-ohjaajan kunnianhimoista tieteiselokuvaa Mickey 17 – katso kutkuttava tiiseri!

Robert Pattinson High Life
Mainos
Mainos päättyy

Neljä Oscaria voittaneella Parasitella (2019) elokuvahistoriaa tehnyt korealaisohjaaja Bong Joon Ho kuvaa parhaillaan uutta elokuvaa Hollywood-tähti Robert Pattinsonin kanssa. Tieteisdraaman Mickey 17 ensi-illaksi on ilmoitettu 29. maaliskuuta 2024. Vaikka ensi-iltaan on vielä lähes puolitoista vuotta, on elokuvasta julkaistu jo lyhyt mutta sitäkin kutkuttavampi tiiseri, joka löytyy tämän artikkelin lopusta.

Edward Ashtonin romaaniin perustuva Mickey 17 kertoo vaaralliselle avaruslennolle osallistuvasta Mickeystä, jonka muistot on tallennettu kuoleman varalta. Joka kerta, kun Mickey kuolee, tämä kloonataan uusiksi ja uuteen versioon asennetaan aiemmat muistot. Kun seitsemäs versio Mickeystä jääkin yllättäen henkiin ja palaa tukikohtaan, hän huomaa, että hänestä on jo ehditty valmistaa kahdeksas klooni.

Pattinsonin lisäksi elokuvassa näyttelevät Naomi Ackie, Toni Collette, Mark Ruffalo ja The Walking Deadista aikanaan pinnalle noussut Steven Yeun. Pattinsonin edelliset scifiroolit löytyvät ranskalaisen Claire Denis’n vuoden 2018 mestariteoksesta High Life ja Christopher Nolanin 2020 valmistuneesta aikamatkustustrilleristä Tenet. Viimeksi Pattinson esitti nimiroolia tänä vuonna valmistuneessa The Batmanissa.

Odotettu scifisarja Halo käynnistää taistelun ihmiskunnan tulevaisuudesta – Steven Spielberg tiiviisti mukana tuotannossa

Mainos
Mainos päättyy

Ohjaamisen lisäksi Bong on itse sovittanut käsikirjoituksen Ashtonin aiemmin tänä vuonna julkaistusta romaanista. Kameran taakse korealaismestari on saanut yhden maailman parhaista kuvaajista, iranilaissyntyisen Darius Khondjin (Seven, The Beach), joka tallensi myös Bongin Netflix-elokuvan Okja (2017).

Okja Bong Hoon Jo & Darius Khondji

Leikkaajana toimii ohjaajan luottotyötoveri Jinmo Yang ja musiikista vastaa Parasiten ja Squid Gamen säveltäjä Jung Jae-il. Visuaalisista erikoistehosteista vastaa alan arvostetuimpiin velhoihin kuuluva Dan Glass (Matrix-elokuvat, The Tree of Life).

Mickey 17:än tuottavat Bong kumppaninsa Dooho Choin kanssa sekä Brad Pittin Plan B -yhtiön kahdesti Oscar-palkitut Dede Gardner ja Jeremy Kleiner (12 Years a Slave, Moonlight).

Elokuvan Suomen ensi-ilta ajoittunee myös vuoden 2024 maalis-huhtikuulle.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan